22.9.2017

Älä anna arjen hukuttaa yhteyttäsi itseesi

Välillä minusta tuntuu, että leijailen. Olen kuin ilmavirtojen aallokon riepottelema pikkulintu, joka tahtoisi laskeutua, mutta johon jokainen tuulenpuuska lennättää vielä hieman korkeammalle pilvien valtakuntaan. Tunnit, päivät ja viikot vilistvät allani, ulottumattomissani. Minulla on tunne siitä, etten pysty vaikuttamaan etenemiseeni, vaan leijailen arjen riepoteltavana.

Tuttu tunne?

Arjella on tapana tarrautua meihin kuin takiainen neulesormikkaisiin. Keskitymme niin suorittamaan velvollisuuksia, että unohdamme, miksi oikeastaan elämme.

Arjessa ei ole mitään pahaa. Suorittamisessakaan ei ole tiettyyn rajaan asti mitään pahaa - usein on välttämätöntä tehdä tiettyjä vähemmän mieluisia asioita, jolloin suorittamisfiilis on hyvä keino saada hommat tehtyä. Ongelma syntyy silloin, kun kaikista miellyttävistä ja epämiellyttävistä asioista tulee valtava tekemisten vyyhti, jonka selvittämisen välissä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, miksi tekee mitäkin ja mitä iloa tekemisistä on. Oman arjen ja tekemisten merkitys hukkuu.

Kuuntele ja tiedosta


Silloin, kun on vähiten aikaa, pysähtymisen merkitys korostuu.

Minulla oli kamala viikko. Yritin parannella rajua flunssaa samalla, kun kalenterini oli täynnä jumppa- ja joogaohjauksia, palavereita, luentoja ja opiskelutehtäviä. Keskiviikkoiltana, kun minun olisi tehnyt mieli jäädä peiton alle itkemään väsymystäni, raahauduin yinjoogaharjoitukseen. Reilun tunnin ajan kuuntelin hengitystäni ja tunnustelin kehoani.

Palasin omaan keskukseeni ja muistin, kuka olen, miksi olen ja mitä merkitystä sillä, mitä olen ja teen, on. Olin helpottunut, oloni oli levännyt ja tulevat tekemiset tuntuivat mielessäni vähän vähemmän kuormittavilta.

Pysähdy

Kun arki meinaa napata mukaansa, on tärkeää pysähtyä. Se ei tarkoita, että parin viikon päästä tuleva vapaa viikonloppu riittäisi. On hyvä, että pimeydessä on majakka - on jotain mukavaa, jota odottaa - mutta tärkeintä olisi löytää palautumisen hetkiä arjen keskellä.

Pysähtymiselle voi olla monia erilaisia tapoja. Hyväksi todettuja ovat:
  • Rauhallinen uloshengitys: yllättävän usein kehomme kuormitus kasvaa hapenpuutteen vuoksi. Lapsenkin pipiin puhalletaan, koska pitkä uloshengitys rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa kipua.
  • Tietoinen läsnäolo: tunne, miltä maa tuntuu jalkojen alla, miltä liike tuntuu hartioissa, mitä haistat, kuulet, maistat ja näet. Antaudu hetkeksi tutkimaan tätä hetkeä ilman kognitiivisia toimintoja. Tietoista läsnäoloa voi myös olla keskusteluun antautuminen, hyvän kirjan lukeminen tai jokin muu itselle mielekäs tekeminen.
  • Pieni hetki itselle: tunnista ne hetket jokapäiväisestä arjestasi, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Onko se esimerkiksi automatka kotiin, pieni yksin tehty kävelylenkki lounaalla, hyvän kirjan lukeminen kahvitauolla tai lämmin suihku? Anna arvoa näille elintärkeille hetkille.
  • Varaa riittävästi aikaa hyville yöunille. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Silloinkin, kun tuntuu, että nukkuminen on välttämätön paha, jotta pääsee suorittamaan seuraavan päivän asioita, riittävät yöunet ovat elintärkeät. Ne auttavat jaksamaan, ehkäisevät kuormittumisen kroonistumista ja parantavat mielialaa.
Millä tavalla sinä otat tänään yhteyden omaan keskukseesi?

Lämmöllä,
Merianna, merianna.rossi@gmail.com

6.9.2017

Tunteella, tunteetta vai yhteisellä matkalla? Ratkaisu siihen, kun tunteita on liikaa

Välillä tuntuu, että elämä on yhtä tunteiden rallia, jossa minä istun apukuskin paikalla ilman turvavöitä ja tunteet kaahaavat vauhtisokeus silmissä mutkaan. Liikaa tunteita!

Tunteella

Tunteet ovat osa inhimillistä elämää. Tunteet syntyvät kehon reagoidessa ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin ja kulkeutuvat tiedostamattomasta mielestä tietoiseen. Tunne on siis olemassa, vaikka emme tiedostaisi sitä vielä. Tunteiden syntymistä ja ilmenemistä ei voi estää - ne ovat osa meitä.

Toiset ovat herkempiä kokemaan tunteita kuin toiset. Ilo, rakkaus ja nautinto ovat kokemisen arvoisia tunteita, mutta ei valoa ilman varjoa; voimakkaasti tunteville myös suru, ahdistus ja viha tuntuvat voimakkaina. Jatkuva tunneralli voi olla uuvuttavaa.

Tunne on - halusimme tai emme. Meidän päätettäväksemme jää, miten reagoimme tunteeseen ja miten annamme tunteen vaikuttaa olemiseemme, ajatuksiimme ja tekoihimme. Istummeko pelkääjän paikalla vai varaammeko itsellemme tilan olla ratissa?


Tunteetta?

Minä olen löytänyt vastauksen joogamatolta. Kipeä lihas tuntuu venytettäessä ikävältä, mutta kivun tiedostaminen, sen hyväksyminen ja rauhallinen hengitys auttavat pääsemään kivun yläpuolelle. Kun kivun näkee selkeästi, voi tietoisesti päättää, voiko sen kanssa elää vai ei. Sama pätee turhautumiseen, ärsyyntymiseen ja ahdistumiseen vaikeita jooga-asanoita harjoitellessa. Tunteen tiedostaminen mahdollistaa sen yläpuolelle asettumisen ja järkevän ajattelun. En ole huono ihminen, vaikka tänään en jaksakaan nostaa vartaloani päälläseisontaan. Olen pikemminkin tyytyväinen, että kuulin kehoni haluavan välttää sitä tässä hetkessä. Tunne tuli ja meni, enkä minä antanut sen jäädä asumaan.

Tunteiden kohtaamista helpottaa, kun ymmärtää niiden olevan väliaikaisia. Ne ovat kuin tuuli: jatkuvasti ohikulkumatkalla. Itse on tuulessa huojuva puu, joka antaa ilman keinuttaa oksia, mutta seisoo vankasti paikallaan, vaikka tuuli jatkaa matkaa. Meidän ei tarvitse olla yhtä kuin tunteemme.


"Kun tunteiden aalto laantuu, merkitystä on sillä, mitä jää jäljelle."
- Krzysztof, Karol Wojtyłan näytelmässä Korukauppiaan paja

Yhteisellä matkalla

Mikä sitten on sitä itseä, mihin voi kiinnittyä tunteiden myrskyssä? Puhdas tietoisuus, syvin sisin, kirkkain valo, Jumala tai mikä ikinä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä ymmärrän ankkuroituvani syvään tietoisuuteen, joka näkee asiat sellaisina kuin ne ovat ilman arviointia, arvostelua tai egon (eli tunteiden, asenteiden, epätietoisuuden ja itsekkyyden) värittämää linssiä. Tämä tietoisuus nojautuu puhtaisiin havaintoihin ja vahvoihin arvoihin. Niiden pohjalta se tietää, mikä on oikein ja mikä väärin minun elämässäni. Kun tiedän toimineeni oikein, minun ei tarvitse tarrautua esim. epävarmuuden tai ahdistuksen tunteisiin.
"Ihmiset, jotka antavat tapahtumien ja olosuhteiden määrätä elämänsä kulun, elävät reaktiivisesti. He eivät ole elämänsä herroja, he vain reagoivat elämään."
- Stedman Graham

Sinua saattavat kiinnostaa myös seuraavat tunteisiin liittyvät julkaisut: "Positiivisuus voi tukahduttaa elämän", "Nyt, ei myöhemmin", "Tunteilua", "Onni onnettomuudessa", "Tunteella", "Tunteella #2" ja "Elossa".

Tunteella,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

21.8.2017

Jos ei omista, ei tarvitse luopua

Kun olin ulkoiluttamassa koiriani, kaksi nuorta tyttöä ohitti meidät. Kuulin, kuinka toinen sanoi toiselle hämmentyneellä äänellä: "Näitkö, noi koirat ei ollu hihnassa!"

Me olemme niin tottuneita pitämään omamme ominamme, että omistaminen on normaalimpaa kuin irti päästäminen. Säilömme tavaraa kaappeihin, jos joskus tarvitsemme sitä, vaikka hankimmekin uutta tilalle. Solmimme avioliittoja osoittaaksemme kuuluvamme toisillemme ja laitamme koirat hihnaan, etteivät ne karkaisi muualle. Minun, minun, minun.

Omistaminen on harha - kuvitelma siitä, että omassa elämässä on enemmän tai vähemmän pysyvästi jotain. Sitä varten, että joku lakkaakin olemasta omaa, on käsite luopumiselle.

Mutta luopumista ei tarvitsisi, jos ei omistaisi. Jos heräisi siihen totuuteen, ettei mikään ole pysyvää tai omaa, ei tarvitsisi surra menettävänsä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei tarvitsisi surra ollenkaan. Jos jotain menettää, erityisesti jotain tärkeää, se sattuu ja saakin sattua. Aika parantaa. Mutta jos asennoituisi jo lähtökohtaisesti niin, ettei mikään ole pysyvästi omaa, osaisi käsitellä tulevaa mahdollista irti päästämistä normaalina asiana, joka tulee väistämättä vastaan. Ei tarvitsisi surra turhaan. Silloin havahtuisi myös nauttimaan enemmän siitä, mitä jo on.

Jos jätän takkini narikkaan ja joku varastaa sen, kenties tämä joku kaipaa takkia enemmän kuin minä.
Silloin takin ei oikeastaan tarvitse kuulua minulle, eikä minun tarvitse jäädä harmittelemaan sitä. Olisin todennäköisesti ostanut kuitenkin uuden tulevaksi syksyksi.


Omistautumatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta