29.6.2012

Aluksi


Tunnustan heti aluksi, että olen sitku-ihminen. Saan itseni hävyttömän usein kiinni "sitten kun" -ajattelusta. Sitten kun olen käynyt lenkillä, oloni on hyvä. Sitten kun minulla on uusi neule, näytän ihanalta.

Tiedän, että pitäisi elää hetkessä. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi... Nauti hetkestä... Elä kuin viimeistä päivää... Minua ohjeet lähinnä turhauttavat, sillä pahimmillaan otan paineita toteamuksista. Pahimmillaan onnellisesta ja nautinnollisesta elämästä tulee suorittamista.

Sitku-elämä ei johda mihinkään - me molemmat tiedämme sen. Toisaalta onnellisuuden hehkuttelu on kliseistä. Meillä molemmilla on huonoja päiviä, eikä jokaisesta hetkestä voi nauttia. Minä en ainakaan nauttinut, kun vaivalla leipomani muffinssit näyttivät lähinnä koiran kikkareilta. En myöskään tuntenut oloani onnelliseksi, kun koirani päättivät pitää koko juhannuksen ajan haukkukuoroa yllä. Onnellisuudella hekumoinnin ja elä hetkessä -soopan pointti voisikin sovellettuna olla: nauti asioista, jotka tekevät sinut onnelliseksi, ja koeta kasvattaa niiden määrää. Huonoina hetkinä on lupa kurjistella.

Uuden blogini tarkoitus on jakaa niitä hetkiä ja ajatuksia, jotka tekevät minut onnelliseksi. Niiden avulla toivon sinunkin oppivan jotain uutta. Haluan myös kuulla sinun kokemuksiasi. Saat inspiroida minua omilla onnistumisillasi ja iloillasi. Saat myös valittaa kurjasta päivästä - se parantaa oloa. Toivon, että voisimme blogin avulla tulla molemmat vähän onnellisemmiksi.