8.10.2012

Vaikea hetki = sipulin leikkaaminen

Joidenkin elämänvaiheiden läpi käyminen on kuin sipulin leikkaamista: itkuista, mutta lopputuloksen kannalta välttämätöntä. Jotta niistä elämänvaiheista voi selvitä, on muistettava muutama asia.

1. Kuten sipuli muuttuu makeammaksi paistettaessa, myös hankala tilanne helpottuu, kun siihen tarttuu reippaalla asenteella. Vaikeat päätökset tai stressaava työmäärä eivät hoidu itsestään. Toimimattomuus pahentaa tilannetta, sillä se ei edistä mitään, vaan jättää meidät vellomaan ikävään vaiheeseen.

2. Kliseinen sanonta "se, mikä ei tapa, vahvistaa" pitää paikkansa. (Välillä itsestäänselvyyksiä on toistettava, jotta niistä tulee totta.) Kun vaikeasta tilanteesta selviää, sellaisia on helpompaa käsitellä tulevaisuudessa. Käsittely ei ehkä ole helpompaa tunnetasolla, mutta käytännössä kyllä. Parisuhteen päättyminen ei välttämättä tunnu seuraavalla kerralla yhtään sen mukavammalta kuin ensimmäisellä, mutta aiempi kokemus asian yli pääsemisestä auttaa toimimaan tilanteessa.

3. Vaikeissa tilanteissa on parasta toimia niin, miten itsestä tuntuu parhaalta. Usein paras ratkaisu tai toimintatapa on meissä itsessämme, mutta sen etsiminen vaatii rohkeutta unohtaa järkiperustelut. Sipulin kerrokset vähenevät kuorittaessa. Samalla tavalla voidaan ajatella ratkaisusta itsessä: totuus löytyy useiden kerroksien alta.

4. Toisaalta on hyvä muistaa, että sipulin haju lievenee ja vaikea vaihe menee vääjäämättä ohi ajan kanssa. Taas kliseistä, mutta totta. Eksän pystyy kohtaamaan ajan kuluessa ilman negatiivisia tunteita ja läheisen kuoleman aiheuttama tuska helpottaa. Take your time.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti