30.12.2012

Tulevaisuuden suunnitelmat

Uuden vuoden lähestymisen innoittamana kerronpa hieman suunnitelmia blogiini liittyen.

Perustin blogin päästäkseni kirjoittamaan minua kiinnostavista aiheista. Aiheet pyörivät hyvinvoinnin, arjen ja sen ongelmien ympärillä. Nämä aiheet pyrin sitomaan onnellisuuteen; siihen liittyviin voimiin ja haasteisiin.

Pyrin tekstieni avulla kiertämään avainta onnellisuuden lukossa. Tavoitteeni on, että tekstini inspiroivat sinua ja saavat sinut ajattelemaan. Toivon tekstieni hämmästyttävän, ilahduttavan ja antavan voimaa. Ennen kaikkea toivon niiden herättävän sinussa ahaa-elämyksiä omaan elämääsi liittyen.

Tulevaisuudessa aion pysyä tavoitteissani. Aion käsitellä samoja aiheita kuin aiemminkin, hieman eri näkökulmista tietenkin.

Tähän mennessä olen pyöritellyt aiheita aika laajasta näkökulmasta ja siksi suunnittelin tulevaisuudessa takertuvani pikkuseikkoihin. Meinasin höpötellä esimerkiksi sellaisista asioista kuin liikunta, pukeutuminen ja laittautuminen. Muun muassa näistä olisi tiedossa omia julkaisujaan.

Suunnitelmistani huolimatta - tai juuri niistä johtuen - olen avoin ajatuksillesi. Haluaisin tehdä blogiani sinun kanssasi. Haluaisin kuulla, mitä mieltä olet, mistä haluaisit lukea ja mitä haluaisit katsella. Olisiko julkaisuehdotuksia? Miten voisin kehittyä? Jos sinulla on jotain mielessä, kerro se minulle. Saat minuun yhteyden sähköpostitse osoitteesta verkkoneiti[a]gmail.com tai voit julkaista mietteesi kommenttiboksissa.

 Juttua riittää ja kerrottavaa on. Näistä jatketaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti