Minulla olikin vähän jaettavaa kanssasi. Tässä kuluvina lomapäivinäni olen oivaltanut, että
itsen hyväksyntä ei voi perustua muiden ihmisten hyväksyntään.
Olen pitkään pitänyt itseäni tärkeänä ja hyvänä silloin, kun olen voinut olla muille avuksi ja hyödyksi. Kun muut pitävät minusta, minäkin pidän itsestäni. Siinä on vain se paha puoli, että kun oman hyväksynnän hakee muiden kautta, tulee helposti poimittua muiden antamia negatiivisia signaaleja itsestä. Oma itsetunto on siis koetuksella heti, kun joku ei pidäkään minusta.
Toinen ongelma syntyy, kun kanssaihminen ei ole tyytyväinen omaan toimintaan, vaikka itse tietää toimineensa oikein tai tehneensä parhaansa. Itsetunnon on oltava niin hyvä, että kykenee luottamaan itseensä silloin, kun muut eivät luota. Niin ei voi olla, jos itsen arvostus perustuu muiden mielipiteisiin. Välillä pitää pystyä tekemään ratkaisuja, jotka ovat itselle hyväksi, vaikka ne eivät muille sitä olisi.
Minulla on taas työmaa, kun alan korjata itsetuntoni tukipilareita.
Voiko ihminen tulla ikinä valmiiksi?
Onko onni siinä, että voi jatkuvasti huomata kehittyvänsä lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti