Yllätyin, kun lueskelin muutama vuosi sitten kirjoittamiani novelleja. Niitä oli niin paljon! Ajattelin, että sinäkin voisit lukea niistä joitain. Aiheet nimittäin sivuavat niitä, mitä pohdimme täälläkin.
Höperö nuori
Kirjoitettu 7.11.2010
Maailma
on kovasti muuttunut lapsuudestani. Silloin olin nähnyt elämää. Tunsin kotikyläni
ja sen ihmiset. Oli mukavia päiviä ja päiviä, joista tuli mukavia. Äiti herätti
minut ja veljeni hyvään huomeneen ja illalla yhteisen television äärestä meidät
lähetettiin kauniisiin uniin. Mitä välissä tapahtui, ei yltänyt tietoisuuteeni
tai ei kiinnostanut minua. Aikuisten asioita. Tänään minun täytyy itse herätä
ja kauniit unet saan vain, jos ajattelen illalla mukavia asioita. Tapahtumat aamujen ja
iltojen välissä kulkevat suodattamatta sisääni, myös aikuisten asiat. Elämästä
en enää tiedä mitään muuta kuin se on liian lyhyt elämättä, mutta vielä
lyhyempi elää. En tunne edes naapurustoani - se on kasvanut liiaksi.
Ehkä lapsuuteni päivät olivat
mukavampia. Ehkä ulkona oli lämpimämpää ja aurinko paistoi useammin. Kaiken
pilasi silmien meikkaaminen suuremmiksi, jolloin niillä näki paremmin. Ainakin
tänään näen suuremmilla silmilläni auringon kirkkaammin. Ja pilvet. Jotkut
kutsuvat sitä nuoruudeksi, minä varhaiseksi vanhuudeksi. Kypsyn ymmärtämään
sen, mikä on väistämätöntä. Ja kuollakin voin. Erona vanhuuteen on, etten
kyseenalaista mitään entisen vuoksi, vaan kyseenalaistan kaiken tulevan
kannalta. Kukaan ei ole oikeassa, mikään ei ole oikeaa. Miten voin olla oikea?
Elän villejä aikoja. Johtuu varmaan
vanhuuden höperyydestä. Minussa on elämä ja minussa on kuolema. Ymmärrän sen
nyt ja ymmärrän myös, että elämättä kuolen, mutta elämällä kuolema ei ole tärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti