11.10.2013

Uutta ja tuttua sulassa sovussa

Viime aikoina olen oikein yllättänyt itseni ennakkoluulottomuudellani. Olen kokeillut uusia asioita, mennyt minulle vieraisiin tilanteisiin, jutellut tuntemattomien kanssa ja taistellut ainaista haluani suoriutua kaikesta vastaan.

Uusien asioiden kokeilu on ollut turhauttavaa ja olen joutunut monesti kasvotusten itseni kanssa - minä en osaakaan ja olen aivan pihalla. Samalla ennakkoluulottomuus on antanut minulle voimaa. Minä selvisin! Elämäni toisella zumbatunnilla sain jopa tehtyä useita eri liikkeitä putkeen ilman mitätapahtuutaukoa. Olen huomannut, että minulla on paljon sellaista henkistä voimaa, mikä jää tutun toistamisessa helposti piiloon.

Aina ei kuitenkaan tarvitse yllättää itseään. Uusien asioiden vastapainoksi on oltava sitä tuttua ja turvallista. Koirien lenkitystä moneen kertaan nuuskituilla reiteillä, telkkarin katsomista ja oleskelua. Helppoja oman opiskelualan kursseja, vierailuja maalaiskotiin äidin luokse ja pitkiä juttutuokioita läheisten kanssa.


Uudesta ja vanhasta syntyy tasapaino, kun niitä osaa yhdistellä juuri
itselle sopivalla tavalla. Siitä tulee onnelliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti