Toisaalta tällaisena vielä aika keltanokkaopiskelijana vähän pelottaa kuunnella, kun asiantuntijaa kyseenalaistetaan, mutta toisaalta kriittiset näkökulmat tuovat asioihin lisää perspektiiviä. Niin kuin eräs yliopisto-opettaja totesi: "Kolikolla on kaksi puolta ja sen lisäksi se lisäpinta, mikä kolikon reunalla kulkee."
Kaikkein mielenkiintoisinta kyseenalaistamisissa on seurata luennoitsijoiden reaktioita. Yllätyn joka kerta, kuinka viisaasti luennoitsijat tarttuvat kritiikkiin. Luennoitsijat kuuntelevat rauhassa opiskelijan mielipiteen, antavat sanoista tunnustusta ja perustelevat sitten uudelleen, miksi ovat valinneet kyseessä olevaan aiheeseen käyttämänsä lähestymistavan tai näkökulman. Jos opiskelija osoittaa kommentillaan, ettei ole ymmärtänyt luennoitsijan kertomaa asiaa, luennoitsija selittää asian uudelleen ymmärrettävämmällä tavalla.
Palautteen - niin negatiivisen kuin positiivisenkin - saaminen on yllättävän vaikeaa. Sitä täytyy opetella. Täytyy opetella sietämään sitä, että joku tulee arvioimaan itseen liittyviä asioita.
Varsinkin negatiivista palautetta saadessa tärkeintä on osata ulkoistaa omat tunteet. Epäreiluuden, häpeän, surullisuuden, vihan yms. tunteet eivät kuulu palautteen vastaanottamiseen, koska tunteiden vallassa ei kykene oikeasti kuulemaan ja ymmärtämään, mitä sanottavaa toisella on. Silloin palautteeseen ei osaa reagoida rakentavalla tavalla.
Lisäksi pitää ymmärtää se, että oli palaute millaista tahansa, sen tarkoitus ei ole arvostella sinua ihmisenä. Ei ainakaan hyvän palautteen. Huono palaute on sitten eri asia; siihen ei kannata uhrata yhtään sen enempää ajatusta kuin palautteen antajakaan on uhrannut.
Lue lisää positiivisen palautteen saamisesta: Kehuja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti