6.3.2014

Ihanan ei tarvitse olla ihanne

Tämä hetken vallitseva elämäntapatrendi kannustaa kovaan urheiluun ja terveelliseen ruokavalioon. Ihanteena on hyvinvoiva, onnellinen, itsevarma sekä urheilullisen ja terveen näköinen ihminen.

Elämäntapa on monella tavalla erittäin suotava. Terveelliset elintavat edesauttavat pitkää ikää, hyvinvointia ja yleistä tyytyväisyyttä elämään. Samoin ulkonäköihanne on terveempi, kun tavoitteena on urheilullinen ja sopusuhtainen vartalo.

Nykyinen elämäntapatrendi on kuitenkin monella tavalla aika rankka. Esimerkiksi ihnteena urheilullinen vartalo on terveyden kannalta parempi vaihtoehto kuin edeltäjänsä langanlaiha versio, mutta ääripäihin mentäessä lihaksikkaan fitnessvartalon saavuttaminen on ihan yhtä työlästä kuin aiempienkin ulkonäköihanteiden. Myös kurinalainen ruokavalio ja runsas määrä urheilutreenejä aiheuttavat omat haasteensa. Edelleen riskinä on, että oma itsetunto rakentuu ulkoisten asioiden, kuten treenien, terveellisen ruokavalion ja ulkonäön, ympärille. Tällainenkin elämäntapatrendi ihanteena aiheuttaa helposti riittämättömyyden tunnetta.


 Kenties nyt olisi aika keskittyä hyvinvointiin omilla ehdoilla. Ihanteena on jotain äärimmäisen terveellistä ja lihaksikasta, mutta vähempääkin saa pitää ihanana. Nyt on hyvä aika aloittaa elämäntapamuutos terveellisempään elämään, mutta syitä sille, miksi elämäntapojaan muuttaa, kannattaa miettiä tarkkaan. Haluaisitko oikeasti treenata enemmän ja syödä terveellisemmin ulkonäön vai fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin vuoksi? Nämä kaksi sekoittuvat usein keskenään, mutta koska kauneus ei ole timantti eikä siksi ikuinen, kannattaako koko elämä rakentaa sen päälle? Mitäs sitten jää jäljelle, kun pohja sortuu?


Ääripäät, kuten fitnesselämä ovat mielenkiintoisia kokeiluja joillekin, mutta ne eivät sovi kaikille - eikä niiden tarvitsekaan sopia. Kun osaat ajatella terveellisen elämän olevan hyväksi mielellesi, kehollesi ja hyvinvoinnillesi, ymmärrät, että vähempikin riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti