Käsitys vaatimattomuudesta hyveenä on muuttumassa. Yhä useammin mielipiteissä ja mediassa eteen ponkaisee ajatus siitä, että saavutuksista, onnistumisista ja kyvyistä saa ja pitääkin puhua.
Mitä pahaa on vaatimattomuudessa ja siinä, ettei jatkuvasti korosta itseään?
Metelin pitämistä itsestä perustellaan sillä, että ääneen puhumalla omia hyviä puolia, onnistuneita tekoja ja tavoitettuja saavutuksia oppii arvostamaan.
Mutta eihän puhumattomuus tarkoita automaattisesti sitä, että ei iloitsisi onnistumisistaan.
Mitä itsensä korostamisella sitten oikeasti haetaan? Välillä tuntuu, että tarve julistaa oman elämän kohokohtia kertoo epävarmuudesta, eikä niinkään halusta opetella arvostamaan hyviä hetkiä.
Miksi jollekin, jota jo itse pitää hyvänä, tarvitsee jatkuvasti saada muiden hyväksyntä?
Koska me suomalaisetkin olemme epäilyistä huolimatta sosiaalista väkeä, haluamme ilman muuta jakaa ilomme muiden kanssa. Haluamme olla samaa mieltä, tulla hyväksytyiksi ja kokea toimineemme oikein. Eikä siinä ole mitään väärää.
Epäilykset heräävät, kun iloa pitää pauhata aina ja kaikkialla. Ehkäpä välillä kannattaa pysähtyä ja vaihtaa muutama sana itsen kanssa. Olenko itse onnellinen saavutuksistani? Olenko ylpeä itsestäni? Tiedänkö, miten hyvä ihminen olen pelkästään omana itsenäni? Kelpaanko itselleni? Miksi minun täytyy toistuvasti muistuttaa muille, miten hyvä olen?
Muiden hyväksynnällä ei ole mitään merkitystä onnellisuudellesi, jos et ensin itse hyväksy itseäsi.
"Jos et löydä onnea siitä missä olet,
mistä muualta kuvittelet sen löytyvän?"
- Tuntematon
- Tuntematon
"Onnellinen on se, joka herätessään palaa mielihyvin tajuntaan
ja tuntee olevansa juuri se, joka haluaakin olla."
- Paul Valéry
- Paul Valéry
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti