Varoitus: tässä tekstissä voi esiintyä ajattelun yksipuolisuutta haittaavia näkökulmia.
Me nykyihmiset olemme tottuneet valinnanvaraan oman elämän suunnittelussa ja toteuttamisessa. Melkein kaikille meistä on itsestään selvää, että saamme itse valita opiskelupaikkamme ja sen myötä elinkeinomme. Tarvittaessa voimme vaihtaa alaa, jonne suuntaudumme.
Mahdollisuus tehdä elämästä omannäköistä ja mielekästä edistää mielenterveyttä monella tavalla. On upeaa saada toteuttaa itseään.
Mahdollisuus voi kuitenkin olla myös pakko. Jokaisen täytyy löytää elämälleen suunta esimerkiksi sosiaalisen paineen tai taloudellisten pakotteiden vuoksi. Kun kivaan liittyy täytyy, se ei enää kuulostakaan täydelliseltä, jolloin se saattaa aiheuttaa ahdistusta, epämukavuutta ja epävarmuutta. Mikä on mun juttu? Mistä voi tietää, että jokin on oma ala ennen kuin on kokeillut sitä?
Mitäpä jos vapaus onkin sittenkin ajanut meidät haahuilijoiksi? Olemmeko lettipäisiä pikkutyttöjä pellolla: vaeltelemme haaveissamme ja kuvittelemme tulevaisuutta, keräilemme päivänkakkaroita ja väistelemme nokkosia? Tekeekö mahdollisuus valita ja vaihtaa meistä luovuttajia? Kun tarjolla on pellollinen päivänkakkaroita, jätämmekö polttavat nokkoset liian helposti poimimatta, vaikka juuri ne voisivat olla meille hyödyllisempiä esimerkiksi herkullisten nokkoslettujen valmistusta varten?
Yhteiskunnalla ei ole pidemmän päälle varaa rahoittaa miljoonien suomalaisten opiskelupaikkavalintakokeiluja, jotka usein päättyvät "ei tää ollutkaan mun ala" -päätelmään ja huolettomaan kädenheilautukseen. Päättämättömyys, sinnittömyys ja luovuttaminen ovat kalliita valintoja, jotka voisi välttää perinteisemmällä suomalaisella suhtautumisella. Päätöksillä, niitä tukevalla asenteella ja sisulla se yksikin tutkinto riittää alkuun pääsemisessä. Myöhemmin voi sitten jatkaa omilla eväillä, jos ja kun tarmoa riittää.
 |
| Kuva: forums.thebump.com |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti