30.6.2015

Elämä on täynnä elämää

Elämä ei ole aina hyviä huomenia ja kauniita unia. Aina ei ehdi pysähtyä kauniiden asioiden äärelle fiilistelemään ja aistimaan, eikä jokainen hetki ole täynnä elämää ja ikimuistoinen. Elämä ei loiki kompastumatta onnistumisen kiveltä toiselle.

Elämä on kömpelö pikkulapsi leikkimässä ulkona. Se kompastuu jalkoihinsa ja kaatuu mahalleen, erehtyy astumaan liukkaalle mättäälle ja pyllähtää tai potkaisee varpaansa kipeästi.

Elämä ei aina pysähdy nauttimaan onnistumisen hetkistä, mutta toisaalta se jatkaa matkaa myös epäonnistumisten jälkeen. Toisinaan se seisoo paikoillaan liiankin kauan. On aikoja, jolloin mikään ei onnistu, olemme pahalla tuulella, masentuneita, alakuloisia, ikävystyneitä tai surullisia. Välillä elämä ottaa takapakkia juuri silloin, kun uskoo, että nyt mennään taas eteenpäin.

Elämä on sellaista. Kyllä se taas liikahtaa ja vie kohti parempia aikoja. Tai huonompia. Tärkeintä on, että eläjinä me päätämme lopulta itse, mitä teemme elämällämme. Pidämme elämän ohjaksista kiinni, joten on meidän päätettävissämme, mihin suuntaan ja millä vauhdilla pyydämme elämää kääntymään. Ja silloin, kun elämä heittäytyy hankalaksi, on parempi istua rennosti kyydissä ja olla valmiina ottamaan komento heti, kun pahin on ohi.

Elämä on täynnä elämää, kun hyväksyy sen monimuotoisuuden ja tietää, että aina voi vaikuttaa.


19.6.2015

Kesä on nyt

On kylmä, pilvistä ja sataa. Get used to it - you're in Finland.

Kesä on nyt. Kesä ei ole sitten, kun paistaa aurinko, on lämmintä, on loma, ollaan mökillä, grillataan...

Kesä on aurinkoa ja sadetta, tuulitakkeja ja shortseja, itikanpistoja varpaanväleissä, sulavia jäätelöpalloja, iho kananlihalla, nuotion savua, lokin rääkäisyjä, kuiva tie, keltaisena hohtava rypsipelto, takapihan mäkäräisiä, kivi kengässä, hikipisara valumassa alaselkään, aurinkolasit, taivaan heijastumista puhelimen näytöltä niin, ettei näe näytöstä mitään, kiirettä ja kiireettömyyttä, ummehtunut ilma seisoneessa autossa, ötököiden tekemää vaahtoa tienvarren heinissä, metsämansikoita, kengänpohjan värjännyt mustikka, lasipulloon eksynyt mehiläinen, tyyni järvi, auringon valaisema makuuhuone aamulla ja tuuli paljailla säärillä.

Mitä sinun kesäsi on? Säästä murehtimista ja huomisen odottamista vai pysähtymistä nyt ja oivaltamista, että kesä voi olla ohi, ennen kuin sitä ehtii elää?
























Aistikasta ja nautinnollista keskikesän juhlaa!

18.6.2015

Voit päättää olla ihana ihminen

Kaikkein vaikeinta ja ärsyttävintä on ylläpitää vuorovaikutussuhdetta sellaisen ihmisen kanssa,
joka ei - tietoisesti tai tiedostamatta - halua tehdä toisen oloa hyväksi.

Ihmiset ovat vuorovaikutussuhteissakin kovin itsekkäitä. Haluamme saada suhteelta jotain. Yleensä pidämme sellaisista suhteista, joissa esimerkiksi koemme onnistuvamme ja joissa olemme arvostettuja, hyväksyttyjä ja kuultuja. Haluamme suhteita, joissa koemme olomme hyväksi.

Toisaalta suhteet, joista pidämme, tekevät suhteen toisesta osapuolesta hyvän. Tykkäämme toisistamme. Sellainen ihminen, jonka seurassa meillä on hyvä olla, on ihana.

Haluaisitko sinä olla ihana?

Toisen silmissä ei ole vaikeaa olla ihana, kun muistaa vuorovaikutussuhteiden yksinkertaisen laskusäännön. Anna, niin saat - eli kohtele toista niin, että hän tuntee olonsa hyväksi seurassasi. Tuo esiin toisen vahvuudet, älä pelkää kehua, anna virheet anteeksi ja suvaitse inhimillisyys. Ajattele toisen teot, sanomiset ja mokat itsesi kautta; miten haluaisit, että toinen reagoi siihen, mitä sinä teet tai sanot tai jätät tekemättä tai sanomatta? Päätä olla ihana ihminen.

"Ystävällisyyttä on vaikea antaa pois, sillä sen saa useimmiten takaisin."— Mark Ortman
Aforismi: hyvejohtajuus.fi

10.6.2015

Oravanpyörä, jota ei kannata pysäyttää

Hyvinvointi syntyy hyvin voimisesta. Kuulostaa teoriassa helpolta, mutta käytännössä se ei olekkaan niin yksinkertaista.

Sitä sortuu niin helposti ajattelemaan, että hankkimalla tuon tai kokemalla tämän tai saavuttamalla sen voin paremmin. Todellisuudessa edellisen kaltaisella ajattelulla sortuu elämään huomisessa, eikä huomio ole tässä ja nyt.

Lisäksi jos hyvinvoinnin kuvittelee perustuvan ulkoisille asioille, kuten materialle, kokemuksille tai saavutuksille, ei lopputulos ole kovin pysyvä. Silloin pitäisi olla jatkuvasti hankkimassa, kokemassa tai saavuttamassa jotain uutta.

Hyvinvoinnin löytäminen itsestä eli itsen sisältä kumpuavasta hyvästä olosta johtaa meidät tekemään asioita, jotka tukevat ja lisäävät hyvinvointia. Itseä kuuntelemalla on mahdollista heittäytyä hyvinvoinnin oravanpyörään, jota ei kannata pysäyttää.

Hyvinvoinnin löytäminen hyvin voimisesta lähtee pienistä asioista: merkityksistä, rutiineista, tavoitteista, mukavuusalueella olemisesta ja sieltä sopivasti poistumisesta, itsensä haastamisesta ja siitä palkitsemisesta, hyvän ja huonon tasapainosta, terveydestä, toimivista vuorovaikutussuhteista sekä sen ymmärtämisestä, että jokainen päivä on elämisen arvoinen.

Löydä sinulle sopiva arki ja siihen liittyvät rutiinit, järjestä tarpeeksi aikaa palautumiselle sekä tunnista ne tekijät, jotka tekevät sinulle hyvää ja pidä niistä kiinni. Tunnusta itsellesi myös ne asiat, joita kuvittelet haluavasi, mutta jotka kuitenkin aiheuttavat sinulle mielipahaa. Luovu niistä ja tuo tilalle asioita, jotka oikeasti ja aidosti lisäävät hyvinvointiasi pitkällä aikavälillä.

8.6.2015

Yksinäisyys voi olla aidan matalin kohta

Kukaan ihminen ei ole niin itseriittoinen, ettei kaipaisi muita. Muut ihmiset ovat peili meille itsellemme, pohja uusille ja tutuille kokemuksille, kohde teoille ja lähde jonkin saamiseksi. Itsenäisinä näemme itsemme tärkeinä, mutta todellisuudessa vasta muut ihmiset tekevät meistä, teoistamme ja olemisestamme tärkeää.

"Suurin hyvä, minkä voit tehdä toiselle,
ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan.
Se on hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen."
— Benjamin Disraeli

Yksinäisyys ei ole aina oma valinta, mutta se voi olla myös sitä. Etäisyys muihin johtaa helposti siihen, ettei enää osaa ottaa muita lähelleen. Onkin helpompaa ja vaivattomampaa olla yksin. Muiden kanssa jaetaan sitten ne hetket, kun itse on parhaimmillaan. Yksinäisyys onkin kulkemista sieltä, missä aita on matalin.

"Ystävyys on kahden ihmisen syvään juurtunut tapa edistää toistensa hyvinvointia."
— Eustace Budgell

Valittu yksinäisyys on myös keino suojautua niiltä ikäviltä asioilta ja kohtaamisilta, mitä muut voivat aiheuttaa. Itsen antaminen avoimena muille on aina hallitsematon riski. Mitä muut ajattelevat minusta? Mitä jos teenkin jotain typerää? Mitä jos en saakkaan vastakaikua? Entä jos vaikutan ulkopuoliselta ja epätoivoiselta?

"Parhaita keinoja vaikuttaa toisiin ihmisiin on kuunnella heitä.
Juorukello puhuu muista ja itsekeskeinen itsestään,
mutta loistava keskustelija puhuu sinusta ja kuuntelee sitten,
mitä sanottavaa sinulla on."
— John Mason

Oli yksinäisyys valittua tai ei, siihen on mahdollista vaikuttaa. Kohtaa ihmisiä. Mene paikkoihin, joissa tapaat muita. Ole mukana. Ole avoin ja anna itsesi muille. Anna muiden arvioida ja arvostella. Mitä voit menettää? Eikö suurin menetys ole sillä, joka ei ota sinua vastaan?

"Jos haluat löytää tielläsi ystävyyttä, hellyyttä ja runoutta, tuo ne mukanasi."
— Kirjailija Georges Duhamel (1884-1966)

Aforismit: hyvejohtajuus.fi

4.6.2015

Merkityksentäminen

Miksi sinä teet niitä asioita elämässäsi, joihin kulutat aikaasi? Miksi opiskelet tai käyt töissä? Miksi noudatat rutiineja? Miksi harrastat jotain lajia tai miksi vietät tietyn asian parissa aikaa vapaa-ajallasi? Miksi teet kotitöitä tai puutarhahommia?

Omia motiiveja voi olla vaikea sanoittaa, mutta kun miettii tarpeeksi, huomaa, ettei ole mitään, mitä tekisimme ilman jotain syytä. Tekojemme taustalla on aina jokin, joka saa meidät tekemään.

Silloin, kun kaikki tuntuu merkityksettömältä, arki liian arjelta tai rutiinit tylsiltä, on tärkeää muistaa, että tekojen taustalla on aina jotain. Tekojen taustalla olevia motiiveja on hyvä palautella mieleen ja sanoittaa ajattelun julkisessa eli tietoisessa ja loogisessa tilassa. Oli motiivi iso tai pieni, sillä on väliä.
Asioilla, joita teet, on merkitystä.