9.7.2015

Tavoitteena passiivisuuden aktivointi

Toimettomuus ruokkii toimettomuutta. On kovin helppoa opetella passiiviseksi ja vältellä asioihin tarttumista. Teen sen myöhemmin tänään, huomenna, ylihuomenna, ensiviikolla, kyllähän tässä vielä ehtii ja mitä näitä nyt on. Tekemättä jättämällä kasvattaa huomaamattaan kynnystä ryhtyä toimeen ja yllättävän pian saa itsensä kiinni siitä, että minkä tahansa asian hoitaminen venyy.

Passiivisessa elämäntavassa ei ole sinänsä mitään väärää. Toiset ovat luonnostaan taipuvaisempia pohdiskelemaan pidempään toimeen ryhtymistä kuin toiset. Aktiivisuus voi myös vaihdella aikojen mukaan - esimerkiksi arjessa on helpompaa hoitaa asia toisensa perään, kun taas lomalla on lupa ajatella, että myöhemminkin ehtii. Aina ei tarvitse riehua pää kolmantena jalkana. Toimettomuus on huolestuttavaa silloin, jos ei yksinkertaisesti tunnu saavan mitään aikaan tai aikaansaaminen vaatii kohtuuttomia ponnistuksia.

On tärkeää opetella elämään paitsi asioiden hoitamisen välillä myös asioita hoitaessa. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan, mutta toisaalta silloin tällöin nuotion lämpö varpaissa tuntuu hyvältä. On ihanaa tuntea saavansa aikaiseksi - se kasvattaa itsetuntoa ja minäpystyvyysuskomuksia.

Jos haluat olla aktiivisempi asioiden hoitaja, sinulla on yksi vaihtoehto: toimi. Älä keksi tekemisen siirtämiselle tekosyitä, vaan aikatauluta asiat, jotka haluat saada aikaiseksi. Merkitse deadline kalenteriin ja jaksota sen saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Päätä, milloin teet tarvittavan puhelinsoiton, milloin lähetät hakemuksen, milloin käyt asioilla, milloin hankit sen, milloin käytät sitä tai milloin menet sinne. Palauta mieleesi se tunne, kun homma on hoidettu ja pidä se tunne mielessäsi, jos meinaat hairahtua luovuttamaan.

Muista kuitenkin, että muutos toiminnassa vie aikaa. Ole armollinen itsellesi ja vastoinkäymisissä totea itsellesi, että ensi kerralla onnistut. Vähän kerrallaan, pienin askelin sinusta tulee vielä aktiivisempi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti