13.8.2015

Aika on rahaa on toinen vaihtoehto

Puut alkavat koota lehtivihreää runkoihin ja linnut kutsuvat toisiaan muuttomatkaa varten. Syksyn tulosta muistuttelevat myös koulujen välituntikellot, jotka kutsuvat opiskelijoita jättämään mato-ongen mökille ja palaamaan omenat kourassa pulpettien ääreen ja luentosaleihin.

Opintojen alkaessa tai jatkuessa opiskelijat häätävät kärpäset kukkarostaan ja haaveilevat rahapussinsa säännöllisestä ravitsemisesta. Valtion avokätisestä sponsoroinnista huolimatta moni miettii mahdollisuutta lisätienestien hankintaan. Olisiko mahdollista työskennellä opintojen ohessa?

Muutama työvuoro viikossa ei kuulosta ylitsepääsemättömältä. Moni muukin tekee niin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kukaan meistä ei ole yli-ihminen. Vaikka kalenteri näyttäisi tyhjältä ja luentoja on vain muutama siellä täällä, tekemistä voi yllättäen kertyä. Opiskelu vaatii usein paljon itsenäistä työtä, jolle on yhtä tärkeää merkitä aikaa kuin luennoille tai työtunneille. Oppi ei valitettavasti tartu hutaisten sutaistusta esseestä tai tenttiä edeltävän illan paniikkilukemisesta. Oppiminen on rakenteellista muutosta aivoissa, joka ottaa aikaa toteutuakseen. Lisäksi eri alojen opiskelu eri kouluissa vaativat aikaa eri tavalla. On eri asia suunnitella itse joustavat opinnot työvuorojen ympärille kuin istua pulpetissa ysistä neljään viitenä päivänä viikossa ja juosta loppuviikko töissä.

Opiskeluaika on ainutlaatuinen kokemus, jollaista ei ole välttämättä mahdollista toteuttaa myöhemmin elämässä. Elämiseen löytyy useita rahoitusratkaisuja, joten itsensä loppuun ajamisen ei tarvitse olla vaihtoehto. Itseltä onkin hyvä kysyä, mihin haluaa käyttää aikaa ja millä hinnalla. Jos eläminen vaatii paksumman kukkaron, mistä on mahdollista joustaa: opiskeluista vai vapaa-ajasta? Vai voisiko elämää sopeuttaa rahapussin kokoa ajatellen?

Teet minkä ratkaisun tahansa, tee se itsesi vuoksi - älä todistellaksesi jollekkin jotain.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti