Karista ympäriltäsi ne ihmiset, jotka saavat sinut voimaan huonosti. Sinun ei tarvitse kestää, jaksaa ja niellä kaikkea. Opettele sanomaan ei. Kerää ympärillesi sellaisia ihmisiä, joilta saat jotain hyvää itsellesi.
Muista puhua. Puhuminen auttaa. Jaa huolesi ja murheesi - se voi jopa puolittaa kokemasi tuskan. Kerro mielipiteesi avoimesti ja varmista, että sinua kuunnellaan.
Sinä olet sen arvoinen.
Me ihmiset olemme niin perusteellisen itsekkäitä. Kunhan itsellä on kaikki hyvin tai ainakin suunta on oikea. Meillä on oikeuksia. Meidät on opetettu keskittymään ennen kaikkea ja aina lopulta itseemme.
Minkä arvoisia muut ovat? Ovatko muut ihmiset meitä varten, jolloin voimme poimia elämäämme ne, joilta saamme parhaan tarjouksen omaa etuamme ajatellen? Ovatko ihmissuhteet kahden itseään ajattelevan kauppa siitä, miten molemmat saavat toisistaan mahdollisimman ison hyödyn?
Ihminen on itse ainoa olento, jonka kanssa on pakko tarpoa loppuun asti. Siksi lienee parasta pitää itsestä mahdollisimman hyvää huolta. Onko itsekästä ajatella, että muut ovat itsekkäitä, kun eivät huomioi minua tarpeeksi?
Itsekkyys on edellytys omalle hyvinvoinnille, mutta se voi johtaa muiden pahoinvointiin. Kenellä on vastuu? Ketä voi syyttää pahimmasta itsekkyydestä? Mikä erottaa liiallisen itsekkyyden terveestä omanarvontunnosta? Kenellä on lupa olla itsekäs ja kenellä ei?
Miksi pitäisi ajatella muita ihmisiä, jotka ovat ainakin yhtä itsekkäitä kuin minä itse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti