Minua huolestuttaa, mitä ajattelet blogistani

Minulla on huoli.

Kirjoitan blogissani paljon kehittymisestä ja jokaisen yksilöllisestä vastuusta omaan kasvuun liittyen. Ravistelen ja koetan avata silmiä katsomaan itseä. Tutustumaan omaan keskeneräiseen minään ja kohtaamaan itsessä olevia epäkohtia. Se ei ole aina kivaa.

Minua mietityttää, mitä ajattelet blogistani ja teksteistäni.

Tunnetko, että saat niistä inspiraatiota vai ajatteletko, että minä pidän sinua huonona?

Vai jotain muuta?

En halua saada sinua ajattelemaan, ettetkö olisi hyvä juuri tuollaisena. Sinähän olet parasta, mitä voi olla! Sinussa on useita ulottuvuuksia, vastakohtia, hyvää ja huonoa, ihanaa ja ärsyttävää. Olet kokonainen ihminen ihastuttavana itsenäsi.

Voisin kirjoitta blogiani pelkistä kivoista asioista ja elämän ihanuudesta. Voisin kirjoittaa itsestäni ja omasta elämästäni. Olen kuitenkin valinnut tietoisesti kertoa vähemmän itsestäni ja kysyä enemmän sinusta. Toivon blogini olevan työkalu, väline, joka auttaa sinua tutustumaan paremmin itseesi.

Minä haluan saada sinut miettimään, mitä voisit tehdä tai ajatella toisin, jotta tulisit onnellisemmaksi.

Mikä epäkohta sinussa tai elämässäsi kaipaa muutosta? Haluan auttaa sinua ymmärtämään, että sinussa on muutos. Onnellisuus ja hyvinvointi lähtevät itsestä. Sinussa on voimaa tarttua ongelmiin ja ratkoa ne. Sinussa on enemmän vahvuutta kuin ikinä arvaatkaan.

Luin joskus jonkun kirjottamana jotain tällaista: "Eteemme tulevien vastoinkäymisten on tarkoitus kaivaa meistä se potentiaali, mikä meissä piilee. Mitä isompi este, sitä enemmän sinusta löytyy voimaa."

Ja sitä paitsi minun oma elämäni ei ole koko ajan niin ihanaa, että haluaisin kirjoittaa siitä. Elämäni on sellaista tavallista, ylä- ja alamäkiä, tasapainon ja oman itseni etsimistä. Siksi toivon, että ajattelet meidän olevan vertaisia. Sinä ja minä olemme samalla viivalla ihmettelemässä elämää.

Mutta kyllä se siitä, elämä. Elämällä.

Älä varasta

Oletko koskaan varastanut? Oletko varastanut jotain muilta ihmisiltä?

Me taidamme kaikki olla pieniä näpistelijöitä. Ainakin sosiaalisen median avulla.

Mistäkö puhun?

Ajasta. Omasta ja muiden ajasta. Toisen ajan vaatiminen silloin, kun toinen ei olisi sitä halukas tai kykenevä antamaan, on varastamista.

Ihmissuhteisiin kuuluu suhteen laadusta riippuen jonkinasteinen valmius olla toista varten. Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia - kun sinä kuuntelet minun asioitani, minunkin on hyvä kuunnella sinua. Meillä on velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan ja samalla tavalla muilla meitä kohtaan.

Välillä on kuitenkin hyvä kysyä itseltä ja toiselta, milloin olisi sopiva hetki yhteiselle ajalle. Tiedäthän sen tunteen, kun sinulla olisi sata asiaa hoidettavana ja sitten ystävä soittaa ja vuodattaa maratonpuhelussa työhuolensa. Olisi ihana olla ystävän tukena, mutta ei juuri tällä sekunnilla! Voisiko puhelun vaikka aloittaa kysymällä, olisiko nyt sopiva hetki jutella?

Bongaat esimiehesi työpaikan käytävällä ja päätät saman tien kysäistä hänen mielipidettään erääseen asiaan. Esimies vaikuttaa tympeältä ja vastaa kireästi ja molemmille teille jää huono fiilis kohtaamisesta. Olikohan esimiehellä kiire tai muita asioita mielessä? Olisitko voinut helpottaa esimiehesi hetkeä kysymällä, sopiiko sinun saada hetkeksi hänen huomionsa?

Kannattaa myös miettiä, mihin vuorokaudenaikaan toista lähestyy. Puhelimella on helppoa jättää viesti vaikkapa yhdentoista aikaan illalla. Vastatkoon, kun tahtoo! Mutta tiedäthän sinä, miten ärsyttävää on vilkaista nopeasti puhelinta ja huomata, että siellä on avaamattomia viestejä, sähköposteja tai Facebook-ilmoituksia. Pakkohan ne on vilkaista saman tien - huvittaa tai ei. Voisiko asiasi odottaa aamuun?

Myös toisella oleva tunneilmasto ja ajatuksellinen läsnäolo vaikuttavat siihen, miten lähestyttävä hän on. Esimerkiksi töistä palaavan vanhemman ajatukset voivat olla vielä vahvasti taakse jätetyssä päivässä. Jospa antaisit hänelle hetken aikaa asettua ennen kuin ryhdyt kiinnittämään hänen huomionsa omiin asioihisi?

Toiselle sopivan ajan kysyminen ei ole nöyristelyä, nuoleskelua tai omien asioiden aliarvioimista.

Se on toisen ihmisen huomioimista ja hänen kalliin aikansa kunnioittamista.

 

Monenlaista läsnäoloa ja vinkit läsnäolon lisäämiseen

Elämme monenlaisissa maailmoissa. Elämää on fyysisessä, aistittavassa maailmassa, nähtävässä ja kuultavassa virtuaalitodellisuudessa sekä abstraktissa ja henkilökohtaisessa mielensisäisessä maailmassamme.

Monien maailmojen risteyskohdissa esiin tulee usein läsnäolo.

Kuinka monessa maailmassa voimme olla läsnä yhtä aikaa?

On todettu, että pystymme suorittamaan useita asioita yhtä aikaa. Olemme -sukupuolesta riippumatta - multitaskingin mestareita. Tai ainakin meiltä edellytetään sitä. Meidän on kyettävä pitämään kaikki maailmamme sulavasti rinnakkain.

Emme kuitenkaan voi olla fyysisesti monessa paikassa samaan aikaan. Emmekä oikein psyykkisestikään. Kun kuvittelemme keskittyvämme useisiin asioihin ja aikaulottuvuuksiin samaan aikaan, jätämme todellisuudessa paljon huomioimatta, kokematta ja tuntematta. Aivomme hyppivät eri maailmojen välillä ja keskittyvät hetken enemmän toiseen kuin toiseen. Emme ole täydellisesti läsnä jokaisessa maailmassamme.

Läsnäololla onkin monta tasoa. Voimme olla paikalla fyysisesti tai psyykkisesti. Esimerkiksi vaikka olen tietokoneen äärellä, kuvittelen istuvani edessäsi kertomassa sinulle läsnäolosta. Olen fyysisesti täällä, psyykkisesti siellä ja sosiaalisesti mediassa. Olemme eri tavoin paikalla.

Voimme elää hetkessä syvällisemmin tai pinnallisemmin. Läsnäolomme on kuin kynttilän liekki; välillä se painuu ilmanpaineesta matalaksi, välillä se lepattaa sivuille ja joskus se kohoaa tavattoman korkeaksi. Voin kuunnella keskusteluamme tarkkaavaisesti, mutta kun minulle tulee jokin menneisyyden asia mieleen jostain sanomastasi, olenkin hetken psyykkisesti muualla. Tai kun kaivan puhelimen taskustani, ajatukseni ovatkin verkossa. Olemme enemmän tai vähemmän läsnä.

Aito, rehellinen ja täysipainoinen läsnäolo silloin tällöin tekee hyvää. Se parantaa keskittymiskykyä ja muistia, vähentää stressiä ja tasapainottaa mieltä.

Aito läsnäolo muistuttaa, että todellinen elämämme on se, jolle annamme eniten tilaa.

Jos haluat lisää läsnäoloa elämääsi, kokeile seuraavia:

• Jätä puhelin taskuun, laukkuun tai toiseen huoneeseen. Ole kaikkine ajatuksinesi tässä. Voit palata virtuaalielämään myöhemmin.
• Pysähdy hetkeksi tiedostamaan, missä ja miten olet. Mitä näet, tunnet, kuulet, haistat ja mahdollisesti maistat ympäristöstäsi? Millainen asento vartalollasi on? Tee olemisesi todeksi.
• Ole hetki tietämättä mitään. Istahda vaikkapa välipalalle ikkunan ääreen, laita päivän lehti ja mobiililaitteet syrjään ja sulje mielesi informaatiotulvalta.
• Kun pidät sometauon, irrottaudu kaikesta muusta. Laita vaikka kello hälyttämään tietyn ajan päästä, jolloin tiedät, että on aika siirtyä pois virtuaalimaailmasta.

Elämä muuttaa meitä

Me olemme elämänmittaisella matkalla. Elämme jatkuvaa kasvua, prosessista toiseen. Opimme ja kehitymme, kohtaamme uusia tilanteita ja elämme niiden yli. Emme pysy samoina.

Meillä on lupa tulla erilaisiksi. Vaikka olet aina ollut jotain, sinun ei tarvitse olla sitä enää. Voit luoda itsesi uudelleen ihmisenä.

Samalla, kun elämme dynaamisen, muuttuvan itsemme kanssa, ihmiset ympärillämme muuttuvat. Heissä heijastuu oma muutoksemme ja lisäksi he käyvät omaa muutosprosessiaan. Muutkaan eivät pysy samoina.

Anna läheisillesi lupa vastata elämän tarpeisiin. Älä oleta, että he säilyvät sellaisina kuin sinä haluat. Ymmärrä ja tue - niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Olkaa matkalla yhdessä.

Luonnossa vartalo ja mieli ovat yhtä

Yläselkäni säikähtää sille kohdistuvaa painoa. Löysään repun olkaimia ja kiristän lantiovyötä. Nostan pipoa ylemmäs otsalle ja siristän silmiä puiden lomassa räiskyvälle auringon valolle. Edessäni on reilu 50 kilometriä pudonneita lehtiä kahisevia metsäpolkuja ja askelten alla taipuvia pitkospuita, teltan kasaamista iltahämärässä ja nuotion savua alusvaatteissa asti. Eikun vaeltamaan.

Luontokokemukset ovat myös uskomattoman oivalluttavia. Metsässä tuntuu kuin jokaisella askeleella kävelisi vähän kauemmas arjen haasteista. Ongelmat kutistuvat, haasteet helpottuvat ja ahdistavat asiat tuntuvat menettävän merkitystään. Arki asettuu uusiin mittasuhteisiin.

Samalla luonnossa liikkuessa tuntee, kuinka kroppa työskentelee. Jalat jaksavat kantaa eteenpäin, sydän pumppaa verta kauimmaisen sorminivelen yli ja keuhkot täyttävät vartalon raikkaalla energialla. Aiemmin niin inhotusta kylkimakkarastakin on pelkästään hyötyä, kun se pehmustaa rinkan lantioluihin kohdistamaa painetta.

Luonnossa liikkuminen on terveellistä. Verenpaine laskee, elinvoimaisuus lisääntyy, mielala kohenee, allergiat vähenevät ja tulee liikuttua huomaamatta (Yle Uutiset, http://yle.fi/uutiset/3-7739746, luettu 11.10.2016).

Luonnossa liikkuessa oma vartalo on uskomaton työkalu, joka kykenee mahtaviin suorituksiin ihan huomaamatta.

Luonnonsuojelualueen metsässä aika pysähtyy. Vankat männyt ojentavat satoja vuosia vanhoja sormiaan siniselle taivaalle, kun metsäpalossa hiiltyneet kelot muistuttavat elämän rajallisuudesta. Jossain lintu tarttuu tuuleen.

Uskon, että tulin metsävaellukselta vähän eri ihmisenä.

Meillä on lupa olla kesken

Meillä jokaisella on joskus mielensisäisiä prosesseja, joissa palaamme elämän peruskysymysten äärelle. Kuka minä olen tässä elämänvaiheessa? Mitä muut minulta odottavat? Entä mitä itse haluan?

Tuntuu, ettei sellaisia kysymyksiä saisi esittää. Tai ei ainakaan ääneen. Järkevät ja jalat maassa kulkevat ihmiset eivät kysele. He tietävät ja ryhtyvät hommiin.

On noloa tunnustaa olevansa kesken.

Keskeneräisyys tekee ihmisestä haavoittuvan. Itsensä tutkiminen edellyttää avautumista oman itsen, ajatusten ja unelmien äärelle. Paljaat pinnat ovat kuitenkin herkkiä naarmuuntumaan ikävistä kommenteista tai väheksymisestä. Epävarmuus on kuin siilin pehmeä maha, jolla ei ole piikkejä ulkomaailmalta puolustautumiseen.


Elämä on pitkä matka. Se tarkoittaa, ettemme tule koskaan valmiiksi. Meillä on lupa pysähtyä katsomaan taaksemme sinne, mistä tulemme. Voimme istahtaa tienhaaraan pohtimaan sopivaa suuntaa. Eksyessä ei saa hötkyillä.

Meillä on lupa olla vaiheessa.

Kiitollisuus lisää uskoa itseen

On oikea lottovoitto syntyä Suomeen, jossa saa pääasiassa elää turvassa. Meillä länsimaalaisilla on asiat aika hyvin verrattuna esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella eläviin. Ja niin edelleen. On paljon, mistä meidän pitäisi olla kiitollisia.

Kiitollisuus on katoava luonnonvara. Jotenkin sellainen vanhanaikainen velvollisuus ihmetellä olemassaoloa. Kiitollisuuteen kyllästyy. Miksi kiittää asioista, jotka ovat itsestään selviä?

Kiitollisuus on positiivinen tunnetila, joka syntyy, kun vastaanotamme jotain mielekästä. Terveyskirjaston lähteiden (luettu 4.10.2016) mukaan positiivisessa psykologiassa on osoitettu, että kiitollisuus voi lisätä optimismia ja positiivisia tunteita, parantaa unen laatua ja lisätä halua auttaa muita (Emmons, 2007; Emmons & McCullough, 2003). 

Kiitollisuus lisää myös itsemyötätuntoa ja auttaa olemaan armollisempi itseä kohtaan.

Kiitollisuus parantaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa, auttaa selviytymään stressaavista ja negatiivisista asioista, vähentää pahantahtoista vertailua muihin ihmisiin ja parantaa ihmissuhteita, vähentää vihaa, kauteutta ja ahneutta sekä estää pitämästä asioita itsestään selvinä. (Terveyskirjasto, luettu 4.10.2016)

Kiitollisuus auttaa laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja näkemään, mitä kaikkea hyvää omassa elämässä on.

Kiitollisuutta voi harjoittaa monella tavalla. Voit liittää joogaharjoituksistakin tutun kolmiportaisen kiitollisuusharjoituksen vaikkapa työ- tai koulupäivän lopettamiseen:

1. Sopivan hetken tullen sulje silmäsi ja hengitä muutamana kerran syvään sisään ja ulos. Kun sinulla on levollinen mieli, kiitä itseäsi siitä, mitä olet tehnyt tänään. Muistuta itseäsi siitä, mitä olet saanut aikaan ja missä olet onnistunut.
2. Seuraavaksi kiitä mielessäsi kaikkia, joiden kanssa olet ollut ja viettänyt aikaasi. Kiitä heitä siitä, että he ovat jakaneet aikansa kanssasi ja mahdollistaneet erilaisia tiloja päivässäsi.
3. Viimeisenä keskitä kiitokseksi haluamaasi kohteeseen. Osoita kiitoksesi niille asioille, jotka koet tärkeinä ja jotka ovat antaneet iloa elämääsi.

Toinen tapa harjoittaa kiitollisuutta on miettiä joka ilta ennen nukkumaanmenoa kolme asiaa, joista voit olla kiitollinen tänään. Asiat voi sanoa ääneen, kirjoittaa ylös tai vaikkapa kuvata päivän aikana.

Kun päästät kiitollisuuden sydämeesi, koko elämäsi tulee muuttumaan.