Olin pienenä aika mielikuvituksekas runotyttö, mutta elämä teki minusta pikkuaikuisen. Sellaisen vastuullisen kansalaisen, joka miettii asioita rationaalisesti ja realistisesti. Jalat maassa ja niin edelleen.
Mutta olen huomannut, että välillä on kiva kokeilla hypätä - heittäytyä hervottomaksi ja antautua ajatuksille. Sukeltaa mielen pohjattomiin lampiin ja tutustua intuition ihmemaahan. Teemme sitä jatkuvasti tiedostamattamme, mutta kuvittelemme järkemme hallitsevan.
Me ihmiset emme kuitenkaan ole niin järkeviä kuin kuvittelemme. Olemme evoluution tuottamia vietti-, vaisto- ja tunnekimppuja, joiden tekemisten motivaatiot pohjautuvat enimmäkseen elimistön homeostaasin tasapainottamiseen (Damansio, 2003). Olemme luontomme armoilla. Toisinaan on mielenkiintoista tehdä luonto meissä tietoisesti näkyväksi.
Ja on se tarpeellistakin. Joogafilosofian mukaan jokaisessa ihmisessä kohtaa kaksi energiaa: Shiva ja Shakti. Shiva on järkeilevä tietoisuus, kun Shakti on liikkeelle paneva voima, energia ja luonto. Shiva ja Shakti ovat yhdessä täydellisiä tasapainon tuottajia, eikä tasapainoa voi olla ilman kummankin läsnäoloa. (https://www.chakras.net/yoga-principles/22-shiva-and-shakti, luettu 12.12.2016) Shivan ajatteleva ja tietoinen olemus korostuu tietoyhteiskunnassamme, mutta Shaktin luonnollinen toteuttaminen jää järkeillessä vähemmälle. Shaktin olemusta on mahdollista voimistaa niin, että välillä antaa vaan mennä. Antaa liikkeen liikkua ja ajatusten virrata ilman jatkuvaa kontrollia. Päästää irti järkeilystä.
Kyllä elämä kantaa, vaikka välillä laittaisi kädet niskan taakse ja jäisi virtaan kellumaan.
Aina ei tarvitse olla niin järkevä. Sitten jaksaa taas tarpoa jalat maassa.
Anna mennä.
Kirjallisuus: Damansio, A. 2003. Spinozaa etsimässä - ilo, suru ja tuntevat aivot. Terra Cognita: Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti