21.8.2017

Jos ei omista, ei tarvitse luopua

Kun olin ulkoiluttamassa koiriani, kaksi nuorta tyttöä ohitti meidät. Kuulin, kuinka toinen sanoi toiselle hämmentyneellä äänellä: "Näitkö, noi koirat ei ollu hihnassa!"

Me olemme niin tottuneita pitämään omamme ominamme, että omistaminen on normaalimpaa kuin irti päästäminen. Säilömme tavaraa kaappeihin, jos joskus tarvitsemme sitä, vaikka hankimmekin uutta tilalle. Solmimme avioliittoja osoittaaksemme kuuluvamme toisillemme ja laitamme koirat hihnaan, etteivät ne karkaisi muualle. Minun, minun, minun.

Omistaminen on harha - kuvitelma siitä, että omassa elämässä on enemmän tai vähemmän pysyvästi jotain. Sitä varten, että joku lakkaakin olemasta omaa, on käsite luopumiselle.

Mutta luopumista ei tarvitsisi, jos ei omistaisi. Jos heräisi siihen totuuteen, ettei mikään ole pysyvää tai omaa, ei tarvitsisi surra menettävänsä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei tarvitsisi surra ollenkaan. Jos jotain menettää, erityisesti jotain tärkeää, se sattuu ja saakin sattua. Aika parantaa. Mutta jos asennoituisi jo lähtökohtaisesti niin, ettei mikään ole pysyvästi omaa, osaisi käsitellä tulevaa mahdollista irti päästämistä normaalina asiana, joka tulee väistämättä vastaan. Ei tarvitsisi surra turhaan. Silloin havahtuisi myös nauttimaan enemmän siitä, mitä jo on.

Jos jätän takkini narikkaan ja joku varastaa sen, kenties tämä joku kaipaa takkia enemmän kuin minä.
Silloin takin ei oikeastaan tarvitse kuulua minulle, eikä minun tarvitse jäädä harmittelemaan sitä. Olisin todennäköisesti ostanut kuitenkin uuden tulevaksi syksyksi.


Omistautumatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta

8.8.2017

Milloin kesä tapahtuu?

Kesä on jo pitkällä. Se ei ole oikein juurtunut minuun vieläkään. Olen seurannut luonnon heräämisnäytelmää ja kesän kukoistusta lapsen innokkuudella. Voin kertoa, milloin puut puhkesivat lehtiin, milloin tuomet kukkivat ja milloin kukat tippuivat pois. Voin kertoa, että perjantaina 21.7.2017 rankka raekuuro pirstaloi isolehtiset kasvit pelkiksi repaleisiksi muistoiksi itsestään. Mutta yhteen kysymykseen en osaa vastata: mihin kesä hävisi?

Olen tehnyt töitä, suunnitellut jumppa- ja joogatunteja, odottanut ohjausten alkamista, iloinnut ja murehtinut ohjaamieni jumppien kävijämääriä, siivonnut kotona, mökillä ja töissä (vaikka ikkunoita en ole saanut pestyksi vieläkään), auttanut rakennustyömaalla, levittänyt ja käärinyt joogamattoa, kokeillut erilaisia meditaatiotekniikoita, liikkunut luonnossa ja kaupungissa, saunonut ja uinut, vieraillut tapahtumissa ja ystävien luona, istuttanut ja kastellut yrttejä, keittänyt lukuisia pannullisia teetä, lukenut noin kymmenen kirjaa, aloittanut säärystimien kutomisen, kuunnellut joogapodcasteja ja upottanut käteni koirien turkkiin. Niihinkö kesä on mennyt?

Aika on paitsi sitä, mihin sen kuluttaa, myös sitä, miten siihen suhtautuu. Olen kyllä elänyt hetkessä, mutta luvattoman usein ajatukseni ovat harhailleet mennessä ja ennen kaikkea tulevassa. Mitä kohta? Mitä huomenna? Mitä ylihuomenna? Mitä kuukauden päästä?

Kevään kasvu on jäänyt prosessiksi mieleeni ja odotan jatkuvasti mieleni kesää, jolloin kaikki oppimani juurtuu syvälle minuun ja kukoistaa. Olen mielessäni jäänyt junnaamaan kevääseen, eikä kesää ole tullutkaan. En ole antanut tulla, koska en ole kokenut olevani kasvussani valmis. Mutta milloin muka olisin?



Kasvuun pakotettu mieli väsyy joskus. Jos ajatukset ovat jatkuvasti sitku-vaihteella, mieli ei koskaan pääse keräämään voimia kesän kukoistuksesta, tai laskeutumaan syksyn ja talven lepoon.

Onko kesä jo mennyt? Vielä on kesää jäljellä niille mielille, jotka osaavat pysähtyä oman kukoistuksensa äärelle ja antaa koko kokonaisen ihmisen upeuden loistaa juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kesää on jäljellä niille, jotka antavat itselleen luvan nauttia itsestä - ja vuodenajasta - juuri tällaisena, haikailematta sitä, mitä oli, tai sitä, mitä on tulossa.

Nyt on aika poimia luomistyön herkulliset hedelmät, marjat ja sienet ja tallettaa ne muistoihin talven lepoa piristämään.
Nauttien,
Merianna, (merianna.rossi@gmail.com)

Verkkosivut: Onnittelut onnesta 

28.6.2017

Peilin edessä

Joogatunneillani sanon tarvittaessa oppilaille:

"Kuten huomaatte, tässä salissa on iso peili. Pyydän teitä kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miltä liike tai asana teistä tuntuu kuin siihen, miltä se näyttää. Voitte tarvittaessa vilkaista linjauksia peilistä, mutta tärkeämpää on keskittyä siihen, että asana tuntuu hyvältä. Täällä kukaan ei ole arvioimassa teitä."

Niin joogasalissa kuin maton ulkopuolellakin elämämme on täynnä peilejä. Näämme oman heijastuksemme melkein missä tahansa liikummekin; vessan seinällä, näyteikkunoista, auton kyljestä tai vesilammikon pinnasta. Sillä hetkellä, kun vilkaisemme omaa heijastustamme, asetumme hetkeksi itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan itseämme niin kuin ulkopuolinen tarkastelisi.

Erona on, että tarkastelemme itse itseämme kriittisemmin kuin kukaan meitä katsova.

Vietin muutaman päivän mökillä. Isovanhempieni mökki sijaitsee useiden kilometrien päästä isosta tiestä, metsän keskellä ja järven rannalla. Siellä joogatessani en nähnyt heijastustani. En oikeastaan katsellut itseäni peilistä muutenkaan, koska ainoat peilit mökillä ja saunatuvassa ovat pieniä ja sillä korkeudella, että niistä näkee pelkät kasvot.

Miltä peilitön elämä tuntui?

Vapauttavalta, rennolta ja helpottavalta. Armolliselta. Pystyin keskittymään enemmän siihen, miltä minusta tuntui kuin siihen, miltä näytin. Käännyin kuuntelemaan itseäni.

Lisäksi huomasin, että ylimääräisestä riisutussa ympäristössä rakkaiden ihmisten keskellä, myöskin eläviä peilejä oli vähemmän. Keskityin enemmän kuuntelemaan ja jakamaan kuin pohtimaan, mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa.


Arjessa (ja kaupungissa eläessä) olemme usein koko ajan muiden ihmisten silmien alla. Töissä, koulussa, kaupungilla, harrastuksissa, kaupassa ja jopa kerrostalon yleisellä saunavuorolla olemme tahtomattammekin useiden elävien peilien edessä. Saatamme kuvitella, että muut jatkuvasti arvioivat ja vahtivat tekemisiämme ja sanomisiamme. Tai vaikka siihen ei kiinnittäisi tietoisesti huomiota, tiedostamatta tiedämme olevamme muiden seurassa.

Ylimääräisistä peileistä luopuminen tekee toisinaan hyvää. Silloin on enemmän aikaa kääntyä omaan itseen tutkimaan, miltä minusta todella tuntuu ja mitä oikeasti tarvitsen.

Heijastamatta,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

19.6.2017

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?


Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?


Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.


~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

13.6.2017

Päänkin pitää levätä

On vaikeaa elää sellaisen pään kanssa, joka on aina täynnä. Pitää tehdä sitä ja tätä, ehdinkö, pystynkö, osaanko, teenkö parhaani, riitänkö sittenkään. Pään on samaan aikaan täynnä tunteita, ajatuksia, ideoita, reflektointia, muistoja, suunnitelmia ja velvollisuuksia. Välillä tuntuu, ettei vaan enää jaksa yhtään uutta ajatusta. Kunpa pää olisi edes hetken hiljaa.

Mutta uskallanko olla niinkään? Mitä voi tapahtua sillä välin, kun pääni lepäilee? Meneekö minulta ohi jotain tärkeää? Mitä, jos unohdan jotain, mitä en saisi unohtaa? Entä jos en ehdi sitä, mitä minun pitäisi, jos vain lepäilen tyhjyydessä?

Sanotaan, että silloin, kun olisi vähiten aikaa pysähtyä, sille olisi eniten tarvetta. Miksi? Koska silloin, kun  pää on täynnä, se ei pysty prosessoimaan mitään kunnolla, jolloin se hutiloi ja unohtelee. Se taas lisää ahdistusta ja itsesyytöksiä, jotka puolestaa heikentävät minäpystyvyysuskomuksia ja itsetuntoa. Ylikuormittuneilla aivoilla on vaikea saada itsestä parasta irti. Kunpa sen vain muistaisi.



Entä jos ei ole aikaa lepuutella aivoja?

 

Mitä kaikkea sillä välin, kun aivot lepäävät, voi tapahtua? Useimmiten ei mitään ihmeellistä. Tai jos tapahtuu, siihen ehtii kyllä tutustua sitten, kun pää on valmis vastaanottamaan. Olemme luoneet harhan, jonka mukaan olemme korvaamattomia ja meidän on oltava jatkuvassa valmiudessa reagoimaan. Todellisuudessa ihmiset tottuvat siihen, miten muut ovat tavoitettavissa. Sillä välin, kun annamme aivojen levätä, ne keräävät energiaa ja tilaa vastaanottaa enemmän tulevaisuudessa.

Pysähtyminen pelottaa

 

Kun aivoille antaa tilaa pysähtyä, ne alkavat prosessoimaan niitä asioita, joita ne eivät muuten ehtisi käsitellä. Tukahdutettuja tunteita, haudattuja tai kesken jääneitä ajatuksia ja pelkoja nousee tietoisuuden tilaan.

Aivot toimivat niin. Ne on luotu ylläpitämään mahdollisimman otollisia olosuhteita solujen elämälle. Nykymaailmassa solujen elämän ei ole enää kiinni pelkistä fyysisistä olosuhteista, vaan uhkana ovat muut aiheet. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko, suorittaminen, pitkään jatkuva stressi sekä aikataulut. Aivojen tehtävä on tunnistaa elämää haittaavia uhkia ja prosessoida niitä ehkäistäkseen niiden haittavaikutukset. Kun tekemiseen tottuneilla aivoilla ei ole muuta puuhaa, ne alkavat työstää mielen perukoille piilotettuja uhkia.

Tällaista luonnollista reaktiota ei tarvitse pelätä. Vähän kerrallaan aivot tottuvat tekemättömyyteen ja hiljaisuuteen. Ne oppivat rauhoittumaan ja luopumaan ylimääräisten uhkien pyörittelystä. Aivoja pitää kouluttaa laiskottelemaan, jolloin niiden ei tarvitse keksiä pakonomaisesti tekemistä joutohetkinä.

Aivojen lepohetkiä ovat esimerkiksi:
  • tauot
  • hiljaisuus
  • oleminen ilman tekemistä
  • vain yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan
  • nukkuminen
  • meditaatio

Lepohetkemme ovat usein sellaisia, jotka on suunnattu vartalolle; esimerkiksi sohva ja Netflix, digipelaaminen tai illanistujaiset ystävien kanssa. Niissä ei ole mitään väärää, mutta on hyvä muistaa, etteivät ne anna aivojen levätä. Aivojen pitää olla koko ajan käynnissä ja aktiivisina. Aivot tarvitsevatkin lepoa levosta.

Yliaktiiviset aivot kaipaavat rauhaa. Aluksi lepoon tottumattomat aivot voivat säikähtää ja pistää tehovaihteen päälle. Mutta vähän kerrallaan, jos lepohetkiä on riittäväsi ja ne ovat riittävän pitkiä, aivot oppivat rentoutumaan. Ne oppivat päästämään irti ja käyttämään lepohetkiä itsensä korjaamiseen, eheyttämiseen ja tehostamiseen. Ja kun niiden on taas aika pärähtää käyntiin, levänneenä ne toimivat selkeämmin, avoimemmin, luovemmin ja onnellisemmin.

Kiinnostaako lukea lisää? Voisit tykätä näistä aiemmin julkaisemistani artikkeleista: Loma-ajatuksia, Lupa hellittää ja Anna itsesi nauttia arjesta.


Kaipaatko lepohetkiä kesän aikana? Oli sinulla lomaa tai ei, IWELLOn Lepo lomalla! -kesänettivalmennus tarjoaa hyvinvoinnin huippuvalmentajien asiantuntijuuden käyttöösi. Myös minä olen mukana valmennuksessa koordinaattorina ja valmentajana. Valmennuksessa opetellaan palautumista edistäviä asioita ja mietitään, miten juuri sinä voisit istuttaa enemmän lepoa päiviisi. Tutustu valmennukseen tästä linkistä!

Lisäksi tarjoan lepoa aivoille liikunnan parissa. Lue lisää Jyväskylässä järjestettävistä, kaikillle avioimista ulkoliikuntatunneista ja joogasta Onnittelut onnesta -verkkosivuilta http://onnittelutonnesta.wordpress.com.

Sydämellä,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

16.5.2017

Joogaa nakuna ja muita itsen kuuntelun harjoituksia

Yhtenä iltana olin yksin kotona ja podin turvotusta. Tiedäthän sen tunteen, kun maha ei meinaa mahtua nahkoihin ja olo on tukala?

Suihkusta tultuani kurottelin vaatekaapin ylähyllyltä yöpaitaa. Havahduin kehoni lähettämään viestiin: venytys tuntui hyvältä. Jatkoin kurkotuksia, taivuttelin kylkiä, venytin selkää. Liikkeiden vastapainoksi kaipasin selän pyöristystä, joten laskeudun eteentaivutukseen ja sieltä kyykkyyn. Yhtäkkiä havahduin joogaavani alasti.
Alasti oleminen ei tuntunut kovinkaan kummalliselta, mutta ihmettelin, miten minun ei ollut kylmä.
Joogasession jälkeen turvotus oli tiessään ja oloni helpottunut. Kokemus on jäänyt mieleeni oivallisena osoituksena siitä, että keho kertoo kyllä, mitä se kaipaa. Sitä pitää vain oppia kuuntelemaan.

 

Mitä minulle kuuluu? 

 

Kuinka usein pysähdymme kuuntelemaan sitä, mitä meille aidosti kuuluu? Pieni kysymys, mutta yllättävän vaikea; ainakin kysyä. 

Tasapaino mielen ja kehon välillä on onnellisuuden avain. Usein kuitenkin hukumme arjen aallokossa mielen mölyyn, joka pauhaa pitäisi, täytyy, tulisi, jos, mutta, sitku alkuisia ajatuksia. Ei jää aikaa, tilaa tai edes tilaisuutta pysähtyä syvimmän minän äärelle kysymään, mitä todella tarvitsen.

Nytku vahvistuu harjoittelemalla

 

Itsen äärelle pysähtyminen ja kehon viestien kuunteleminen edellyttävät hiljaisia hetkiä. Sellaisia, kun et oikeastaan ole menossa mihinkään tai tekemässä mitään. Hetkiä, jolloin et edes juurikaan ajattele. Silloin syvimmällä sinulla on tilaisuus saada äänensä kuuluviin.

Aluksi mielen hiljentymiseen sopivia tilanteita pitää järjestää. Ne voivat olla esimerkiksi harrastuksia, kuten lenkkeilyä, uintia, joogaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa tai käsitöiden tekemistä. Näiden puuhien yhteydessä voi harjoitella mielen hiljentämistä.

Vähitellen mieli oppii hiljentymään itsestään. Tällöin opimme tulemaan vastaanottavaisemmiksi syvältä tuleville tärkeille viesteille. Ja miksi pitäisi? Koska syvällä meissä on vastaus.
Ja jos hetki on sopiva, saattaa vaikka päätyä helpottamaan turvotusta joogaamalla alasti.

~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää verkkosivuilta!
~~~

20.2.2017

Itsekurin mielekkyys ja mielettömyys - Mitä itsekurista pitäisi ajatella hyvinvoinnissa?

Itsekuri on hyvinvoinnin kannalta kaksipiippuinen käsite. Itsekuria pitää olla parempien hyvinvointia edistävien valintojen tekemiseen. Toisaalta se ei saa hallita elämäämme ja estää meitä nauttimasta elämästä. Mitä itsekuri tarkoittaa hyvinvoinnin kannalta ja miten siihen tulisi suhtautua?

---

Itsekuri on muodostunut terveellisiä elintapoja ihainnoivassa ja hyvinvointia edistävässä kulttuurissa hyveeksi. Ajatellaan, että heikko mielemme tuottaa meille erilaisia mielihaluja, joiden hallitsemiseen tarvitsemme itsekuria. Epätoivottuja mielihaluja voivat olla esimerkiksi makeanhimo, laiskuus ja haluttomuus kehittyä. Itsekuriin liittyvät esimerkiksi säännöllisyys, toistuvuus, pitkäjänteisyys, kieltäytyminen ja tavoitteellisuus.

Kuri. Siinä on suomen kielessä jotenkin ikävästi kalskahtava mielleyhtymä. Kuri on mielen hallitsemista tilanteissa, joissa se on usein vaikeaa. Kuri viittaa valintoihin ja päätöksiin, jotka on jollain tavalla ennalta sovittu palvelemaan tiettyä päämäärää.

Toisaalta itsekuri nähdään uhkana. Liika kurinalaisuus vie elämästä kaiken spontaanin nautinnon ja ilon. Ihminen ei ole hyvinvointia suorittava kone, vaan ajatteleva, tunteva ja liikkeessä oleva sielu. Ennalta asetettu tavoite ei aina tuota hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, vaan voi jopa tappaa elämänilon. Itsekuri törmää usein "minä olen ansainnut hemmottelua" -ajatteluun. Hyvinvointiin kuuluvat myös rentous ja armollisuus itseä kohtaan.

Mitä jos rentous, armollisuus ja itsekuri eivät olisikaan tukkanuottasilla keskenään? Mitä jos laitettaisiin riita poikki ja keskityttäisiin toteuttamaan elämää, jossa itsekurilla olisi positiivisempi merkitys?

Itsekurin mielekkyyden tai mielettömyyden avain on niissä tavoitteissa, joita itsekuri palvelee. On eri asia jättää perjantain suklaalevy väliin siksi, että peilistä katsoo jenkkakahvaläski, kuin siksi, että suklaasta tulee paha olo. Jos itsekuri on sisäinen piiskuri, joka kylvää sisäämme negatiivisia ajatuksia ja paheksuu kaikkea, mistä pidämme, vahvinkin uupuu. Itsekuri olisikin syytä taivuttaa ymmärtäväiseksi ja lempeäksi ohjastajaksi, joka auttaa tekemään parempia valintoja. Silloin itsekuri osaa heltyä oikeissa paikoissa ja väärissä johdatella takaisin polulle.

Itsekuri on oman elämän merkityksen kunnioittamista. Se on negatiivisten tuntemusten hyväksymistä, taitoa nauraa itselle ja kykyä ryhdistäytyä valintoja tehdessä. Itsekuri on vapautus niistä asioista, jotka tuottavat pidemmällä tähtäimellä haittaa hyvinvoinnillemme.

Tutustu itsekuriisi ja käy sen kanssa kehityskeskustelu.
Millä tavalla sinä olet ansainnut tulla johdatelluksi?


14.2.2017

Parhaat ystävät

Ystävyys on siitä hassu juttu, että siinä kaksi sielua on ikään kuin yksi.


Minä olen kahdeksan vuoden ajan katsonut vierestä kahden sielun välistä ehdotonta, puhdasta ja aitoa ystävyyttä. Nämä ystävykset ovat kasvaneet yhdessä ja jakaneet arjen. He elävät rinnakkain, kaksi itsenäistä ja itsessään täydellistä sielua. He eivät tarvitse toisiaan, mutta he ovat yhdessä, koska niin on hyvä.

Nämä kaksi ystävystä jakavat kaiken, mutta lopulta eivät mitään. He eivät ajattele, että toisen täytyisi luopua jostain, jotta toinen saisi jotain. He pitävät yhdessä yhteisymmärryksessä kiinni omastaan.

Molemmat tietävät, mitä tarvitsevat ja pitävät huolen siitä, että saavat sen. Jos toinen kaipaa hellyyttä, hän käy hakemassa pari pusua ja on siihen tyytyväinen. Kumpikaan ei osaa lukea toistensa ajatuksia, jonka vuoksi molemmat kantavat vastuun omista tarpeistaan.

Ystävät eivät kuitenkaan käytä toisiaan hyväksi. He eivät ota sitä, mikä ei heille kuulu. Tai jos ottavat, kostaa ei tarvitse. Kenties toinen tarvitsi enemmän sitä, mitä toisella oli. Ei kannata katkeroitua, kun yhdessä ollaan kuitenkin. Kaikki on omaa, mutta samalla yhteistä. Toinen ei ole itseä varten.

Kumpikaan ei edellytä toisen olevan mitään. Kummallakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Molemmat hyväksyvät toisensa ehdoitta; kun toinen on, toinenkin on ja se tekee heistä yhden kahden sijaan. He tietävät, että niin on molemmille parempi. Toiselle ei tarvitse todistaa omaa arvoa ollakseen arvokas.

He tukevat toisiaan. Kun toinen väsyy tekemään hommia, toinen jatkaa. Kun toinen tarvitsee unta, toinen valvoo. Heidän ei tarvitse vertailla vastuitaan tai tekemiään töitä, koska eroilla ei ole väliä. He luottavat toisiinsa. He tietävät, että molemmat kantavat vastuunsa ja tekevät oman osansa ilman vahtimistakin.

He tekevät kaiken yhdessä, mutta eivät puutu siihen, mitä toinen tekee. He keskittyvät ensisijaisesti omaan tekemiseensä. Toinen saa hölmöillä - omapa on valintansa. He tietävät, ettei kumpikaan ole kuitenkaan toista parempi.

He kommunikoivat ja hiljenevät, tulevat luokse ja kääntyvät pois. He hyväksyvät eron, mutta iloitsevat kohtaamisesta. He ovat yhtä kuin juuret ja maa, mutta kuitenkin erillisiä kuin aurinko ja kuu. He uskovat, luottavat, tietävät, rakastavat, antavat, ottavat, hyväksyvät, pyytävät, luopuvat ja jakavat.

He ovat rehellisiä, pyyteettömiä ja läsnäolevia ystäviä.

Parhaat pörröiset ystävät - ystäviä jo kahdeksan vuotta.

Millaisia ystäviä me ihmiset olemme?

13.2.2017

Arvojen mukainen elämä: Mitkä ovat minun arvojani?

Edellisessä tekstissäni pohdin, että elämän merkitys syntyy arvojen mukaisesta elämästä. Meille on annettu arvokas elämän lahja ja sillä on väliä, miten käytämme sen. Se ei tarkoita, että meidän tulisi elää tietyllä tavalla; saavuttaa paljon ja hankkia arvokkuutemme. Elämä itsessään tekee meistä riittävän arvokkaita. Voimme siis keskittyä maineen ja mammonan metsätyksen sijaan elämän merkityksellisyyden tekemiseen. Tämä merkitys syntyy arvojen mukaisista valinnoista ja teoista.

---

Mitä jos ei tiedä omia arvojaan? Miten omat arvot voi tunnistaa? Mistä tietää, mitkä ovat niitä arvoja, joita kannattaa seurata? Miten voi tunnistaa elävänsä arvojen mukaisesti? Jos kaipaat vastauksia näihin kysymyksiin, on aika lähteä matkalle sisäiseen itseen.

Arvot ovat perustavanlaatuisia ajatuksia ja käsityksiä elämästä ja siitä, miten pitäisi elää. Opimme arvoja yhteiskunnan, kasvatuksen, koulutuksen, elämänkokemuksen ja kohtaamiemme ihmisten kautta. Osa arvoista on tietoisesti omaksuttuja, kuten eettinen elämäntyyli, mutta valtaosan arvoista opimme piiloisesti. Silloin niiden tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla vaikeaa.

Jos sinusta tuntuu vaikealta luetella omia arvojasi, pysähdy seuraavien kysymysten äärelle:
  1. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä?
  2. Millaisia asioita haluat pitää elämässäsi?
  3. Mitkä asiat tuovat sinulle onnea ja tyytyväisyyttä?
  4. Mitä ilman et voisi elää?
  5. Mitä asioita tai ominaisuuksia arvostat?
Kun olet listannut elämäsi tärkeimmät asiat, voit työstää niitä eri tavoin. Voit esimerkiksi jaotella niitä yleisimpien arvoluokitusten mukaan (kts. esim. Wikipedia: Arvo) tai etsiä aforismeja, jotka kuvaavat arvojasi parhaiten. Jos olet kiinnostunut filosofiasta tai elämänkatsomuksellisista teemoista, voit jopa tutustua erilaisiin filosofisiin ja elämänkatsomuksellisiin suuntauksiin ja hakea niistä apua elämänlinjojesi rakentamiseen.

Muodosta arvoistasi selkeitä ja mahdollisimman yksinkertaisia elämänohjeita: oma huoneentaulusi. Kun teet valintoja ja päätöksiä, pyri noudattamaan näitä ohjeita. Silloin elät arvojesi mukaan.


Tunnista, tunnusta ja elä.

6.2.2017

Miten tehdä elämästä merkityksellistä?

Kirjoitin edellisessä tekstissäni, että jokainen meistä on riittävä pelkästään olemalla. Meidän ei tarvitse määrittää itseämme mitenkään ollaksemme jotain. Meidän ei tarvitse yrittää niin kovasti tai hankkia niin paljon todistaaksemme arvomme. Meidän ei tarvitse todistaa mitään. Pelkkä olemassaolomme kertoo meistä kaiken tärkeän.

Mitä oleminen sitten tarkoittaa? Jos on hyvä pelkästään olemalla,
mitä väliä sillä sitten on, miten elämänsä elää?

---

Kirjaimellisesti oleminen tarkoittaa, että jotain on. Jotain voi olla passiivisesti tai aktiivisesti. Oleminen voi olla myös jonkin tekemistä ja toteuttamista. Silloin se sisältää jonkinlaisen määrittelyn tarpeen; olla mitä, miten, missä ja miksi.

Elämä on matka, jonka mukana meidän on kuljettava. Ei ole mielekästä jäädä kyydistä, kun niin paljon on vielä kokematta. Emme voi siis vain olla sanan passiivisessa merkityksessä. Voimme istua kyydissä - tai mikä parempaa, tarttua rattiin ja ohjata elämäämme haluamaamme suuntaan. Voimme olla monella tavalla.

Meidän ei tarvitse määritellä itseämme. Silloin voimme olla miten tahansa. Mutta onko millä tahansa merkitystä itsellemme ja maailmalle? On tärkeää huomata, että sillä, miten on tai miten elämän lahjan käyttää, on väliä. On löydettävä oma merkityksellinen tapa toteuttaa itseä ja jakaa omaa elämänlahjaa.

Millä tavalla teet omasta elämästäsi merkityksellistä? Millä tavalla voisit tehdä olemisen olevaksi? Millä tavalla voisit rikastuttaa elämääsi ja jakaa sen olemisen merkityksen, mikä sinussa on?

---

Merkityksellinen elämä on lopulta hyvin yksinkertaista: elä niin, että voit olla elämääsi tyytyväinen. Elä arvojesi mukaan. Siitä syntyy merkitys.

Merkityksellinen elämä voi olla välillä haasteellista. Esimerkiksi sosiaaliset tai taloudelliset paineet saattavat ohjailla sinua voimakkaasti johonkin suuntaan ja voi vaatia rohkeutta ja päättäväisyyttä pysyä omalla polulla.

Mutta lopulta et elä ketään muuta varten.  Voit elää muiden kanssa ja merkityksesi voi syntyä muille elämisestä, mutta se on valinta. Voisit elää toisinkin. Valinnoillasi, isoilla ja pienillä, tiedostetuilla ja tiedostamattomilla, toteutat elämäsi merkitystä. Ne valinnat kannattaa tehdä arvoja palvellen. Silloin ei tarvitse miettiä epävarmana, valitsiko oikein.

Löydä omat arvosi ja elä niiden mukaan. Silloin teet parhaasi ja osoitat kiitollisuutta saamastasi arvokkaasta elämän lahjasta. Muuta sinulta ei voi vaatia.


Seuraavassa tekstissäni tulen antamaan vinkkejä omiin arvoihin tutustumista varten.

5.2.2017

Minä olen sinä ja muita oivalluksia ihmisyydestä

Minä olen.

Jäikö lause kesken? Minä olen mitä?

Määrittämme itsemme usein sen avulla, mitä toteutamme elämässämme. Minä olen opiskelija, tytär, sisko, puoliso ja jumppaohjaaja. Minä olen myös joogi, kirjoittaja, koiranomistaja ja autoilija. Meidän on helppo määritellä itsemme instituutioiden, toimintamme ja omistustemme kautta. Voimme helposti kuvata itseämme myös tiettyjen tunnetilojen avulla; olen innostunut, stressaantunut tai väsynyt. Ajattelemme, että meidän on pakko olla jotain.

Elämme yhteiskunnassa, jossa meidät opetetaan määrittämään itsemme tekojen kautta. Jo pienenä meitä ohjataan ajattelemaan, mitä meistä tulee täyttääksemme yhteiskunnallisen velvollisuutemme.

Minä olen.

Mitä jos lause onkin täydellinen ja sisältää kaiken olennaisen ihmisyydestä? Minä olen. Siinä on kaikki, mikä määrittää minut. Se, että olen, tekee minut olevaksi.

Joogafilosofiassa (ja esim. kristinuskossa) ajatellaan, että oleminen, elämä itsessään on arvokasta. Pelkästään olemalla olen merkityksellinen. Riittää, että olen. Siinä on kaikki, minkä tarvitsee määrittää minua.

Jos minä olen arvokas pelkällä olemisellani, sama pätee sinuunkin. Sinä olet ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan riittävä määritelmä sinusta.

Jos yhdistän totuuden sinun ja minun ihmisyydestä, muodostuu väite:

Minä olen sinä.

Saivartelua?

Ajattelen, että jos me molemmat olemme yhtä arvokkaita pelkästään olemalla, meissä ei ole lopulta mitään eroa. Pelkkää olemistamme ei määrittele mikään, eikä meidän siksi tarvitse miettiä, miten olemme. Elämä meissä tekee meidät arvokkaiksi. Ja jos meillä molemmilla on elämä, olemme lopulta samanlaisia. Tässä ajattelussa sillä ei ole väliä, miten ja mihin käytämme elämämme.

Miten tämä ajatusleikki vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi? Entä toisista?

Minuun se vaikuttaa niin, että ymmärrän paremmin, miten samanlaisia ihmiset lopulta ovat. Erilaisuutemme on pelkkä ulkoinen havaintomme. Olemme lopulta kaikki samalla viivalla ja samanarvoisia. Olemme ihmisiä. Kun nyt oivalsin tämän, haluan olla enemmän ihminen ihmiselle.

Toiseksi ymmärsin, että minun ei tarvitse yrittää olla mitään ollakseni arvokas. Minä olen tärkeä silloinkin, kun minulta viedään kaikki. Nautin siitä, mitä olen, mutta on lohduttavaa tietää, että kun en enää jaksa toteuttaa mitään olemista, olen silti. Minun ei tarvitse enää yrittää niin paljon ollakseni jotain tai tullakseni joksikin.

Tai toisaalta minkään ei tarvitse määrittää minua. Ei sen, mitä olen ollut, eikä sen, mitä minun pitäisi olla. Ei senkään, mitä sinä ajattelet, että olen. Myös sinulla on lupa olla jotain muuta. Miksi rajoittaisimme määrittelyllä sitä, mitä voimme olla?

Määrittelemättömyys ei tarkoita pysähtymistä. Tämä oikeastaan vain lisää mielenkiintoa jatkaa matkaa, koska tieto tekee kulkemisesta turvallisempaa. En menetä lopulta mitään, vaikka epäonnistuisin. Olen silti.

Muista, että sinä olet.



1.2.2017

Ulos kuluttamisen noidankehästä

Me ihmiset olemme niin kovin innokkaita hamstraamaan. Olemme kiiltävälle persoja harakoita, jotka täyttävät pesänsä löytämillään aarteilla.

Yhteiskuntamme järjestelmät ja kulttuurimme ovat rakentuneet kuluttamisen ympärille. Elämme mielikuvien maailmassa, jossa valtaa käyttävät markkinat luovat todellisuutemme. Meidät on kasvatettu uskomaan kuluttamiseen. Hankimme koulutuksen, jotta saamme töitä, jotta meillä on varaa elää. Elämä muodostuu hankinnoista ja niiden tuottamasta lisäarvosta. Me uskomme aidosti lohtushoppailuun, ansaittuun luksukseen ja materian tuottamaan onneen.

Sisimmissämme kuitenkin tiedämme, ettei raha tuo onnea. Tutkimusten mukaan raha ei tee meitä enää onnellisemmaksi, kun saavutamme tietyn tulorajan.

Kun olemme tottuneet tyydyttämään mielikuvatarpeemme, olemme itse asiassa tehneet itsemme immuuneiksi kuluttamiselle. Minkään hankkiminen ei tunnu miltään, koska heti kohta pitäisi olla uudempaa, trendikkäämpää ja parempaa. Ja mikä ärsyttävintä: juuri, kun hankit jotain uutta, se tulee seuraavalla viikolla alennukseen ja menettää arvonsa. Kompensaatioksi pitäisi hankkia taas jotain uutta.

---

Mikä sitten tekee meidät aidosti onnelliseksi ja miten tämä autuus on mahdollista saavuttaa?

Kerronpa oman tarinani kautta, miten minä havahduin jääneeni kuluttamisen noidankehään:

Neljä opiskeluvuotta viidestä olen tehnyt töitä opintojen ohella. Viime vuosi oli hurja: tein opintojen ohella osa-aikaisesti töitä ruokakaupassa ja lisäksi tein alkuvuodesta kaksi täysipäiväistä työharjoittelua tutkimusavustajana. Kesällä kirjoitin pidempiaikaisen työsopimuksen harjoittelupaikkaani. Töiden ja opintojen ohella koetin varata aikaa liikunnalle sekä ystävien ja läheisten tapaamiselle.

Rahaa tuli, mutta ajan kustannuksella. Olin väsynyt ja tyytymätön täyteen kalenteriini. Ajauduin kompensoimaan tyytymättömyyttäni hankkimalla kaikkea "piristävää", kuten uusia vaatteita. Hankintojen tekeminen kuitenkin edellytti lisää rahaa, joka sai minut lisäämään työtuntejani.

Vuoden 2016 lopulla jokin minussa koetti herätä (lue esim. Hyvä olo ei löydy ostamalla). Mietin, mitä haluan todella ostaa: uudet aamutohvelit vai mielikuvan rauhallisesta ja rennosta aamupäivästä?

Vuoden vaihtuessa huomasin, että viime vuoden tuloni ylittivät opintotukirajan. Minun täytyy siis maksaa osa opintotuestani takaisin. Tämä herätti minut. Oivalsin, että olin ajanut itseni kuluttamisen noidankehään; voidakseni kuluttaa, minun oli tehtävä enemmän töitä, mutta tehdessäni enemmän töitä, minulle jäi vähemmän aikaa muille tärkeille asioille, joka sai minut purkamaan turhautumistani kuluttamiseen. Miksi minun piti kiusata itseäni sillä tavalla?

Minun ei ole pakko tienata enempää kuin todella tarvitsen. Pikku hiljaa olen koettanut vähentää työtuntejani. Yritän ajatella, etten tee töitä rahan vuoksi, vaan toteuttaakseni itseäni. Tämä näkyy tilisaldossani, mutta huomaan, että pärjään vähemmällä. Kun minulla on enemmän aikaa minulle tärkeille asioille ja joutenololle, en oikeastaan kaipaa materiaa laastariksi. Olen tyytyväisempi ja minun on helpompi hengittää.

---


Luopumalla voit saada.

30.1.2017

Menettämisestä

Pahin pelkomme on menetys Terveys, läheinen, omaisuus, elämä... Emme tavoittele mitään niin paljon kuin olla menettämättä.

Kun menettää, mitä jää? Muisto, mutta ei se sillä hetkellä lohduta. Jos vain voisi jotenkin saada takaisin.

Mutta elämässä ei ole mitään niin varmaa kuin menettää. Vaikka tiedämme sen, miksi se on niin vaikeaa?

Koska sillä on merkitystä. Haluamme säilyttää sen, mitä pidämme arvokkaana. Tai sitten olemme liian heikkoja tunnustaaksemme, että meidän on aika päästää irti.

Minulla on iäkäs koira. Tiedän, että viimeinen päivä tulee. Näen sen, kun katson koiraa silmiin. Siellä jossain syvällä katseen takana on hiljainen varmuus siitä, että elämä on luonnon lahja. Ja kun lahja on erääntynyt, luonto ei sano ei luonnolle. Koira ei ajattele menettämistä, vaan sitä, mitä sillä on nyt. Meidän ihmistenkin pitäisi.

Usein mietimme vain sitä, mitä joudumme itse menettämään. Kun taivas on illalla kirkas, katsotko koskaan tähtiin ja kysyt, kuka menettää, kun sinä menet?

Ehkä jossain ikuisuudessa - siellä, mihin lääketieteen armo loppuu - on jatkumo. Me elämme ikuisesti niissä, joihin jäimme.

Toivon, että menetettyänikin törmään vielä tuttuun luonnon katseeseen. Lupaukseen siitä, että se, minkä muistaa, ei häviä koskaan.


25.1.2017

Täyty tyhjyydestä - sinulla on lupa olla olematta mitään

Välillä minusta tuntuu, että pursuan uusia ideoita ja ajatuksia. Toisinaan olen aivan tyhjä. Silloin minussa ei ole mitään, mistä ottaa tai antaa. Mistä silloin saa voimaa painaa eteenpäin? Mistä silloin ammentaa, kun jotain pitäisi saada aikaiseksi?

---

Tyhjyys on kaiken muun poissaoloa. Silloin on turvauduttava siihen, mitä ei ole. Eli ei mihinkään. Tyhjyydessä on se hyvä puoli, että se ei edellytä mitään. Ei ole mitään, mistä liikkuva lähtisi liikkeelle. Ei ole liikkuvaa.

Liikkuvassa maailmassa ei toisaalta olisi varaa olla liikkumatta. Näin ollen tyhjyys saa olla enintään väliaikainen tila. Tähän perustuu esimerkiksi meditaatio. Hiljennetään mielen taukoamaton hälinä ja annetaan sen hävitä tyhjyyden äärettömyyteen. Sen avulla oivallamme, mikä on aidosti tärkeää. Hetkellinen tyhjyys kirkastaa täyden ja kun kirkkaus on täyttänyt mielen, on aika jatkaa matkaa. Tyhjyys on välitila, toimiva työkalu.

Toisinaan tyhjyys iskee huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Juuri silloin, kun pitäisi olla menossa. Oireita ovat inspiraation puute, tyhjän paperin kammo, saamattomuus ja mielen sumeus. Tällöin on aika paikantaa, mistä tyhjyys syntyy. Onko se mielen puolustuskeino, koska menet liian kovaa? Jos vauhti on sokaissut sinut, on aika antaa itselle hengähdystauko. Vai onko tyhjyys käyttämättömänä olleen laiskottelevan mielen vastustusreaktio? Tässä tapauksessa hörppää lasi kylmää vettä ja puserra tyhjyyden tilalle sinnikkyys.

Pitkään jatkuva tyhjyys aiheuttaa merkityksettömyyttä. Mikään ei tunnu miltään. Tällöin voi olla aika pyytää apua tyhjyyden täyttämiseen.

Mutta hetkellinen tyhjyys on kuin autuas armopala nälkiintyneelle sielulle. Se muistuttaa, että lopulta liike lähtee pysähdyksestä.

---

Anna itsesi toisinaan tyhjentyä.
Sinulla on lupa olla olematta mitään.


9.1.2017

Aina ei kannata päästää irti

Usein neuvotaan päästämään irti. Päästä irti negatiivisista, tunteista, menneestä, virheistä, tulevaisuuden suunnittelusta, kaikesta muusta paitsi nykyhetkestä, epämukavista ihmissuhteista... On konmaria ja muita oppaita, joissa neuvotaan siivoamaan turha kuona ja elämään vapaammin. Irti päästäminen on ratkaisu jokaiseen asiaan. Turhasta luopuminen kuulostaa hyvältä! Mutta mitä se irti päästäminen oikeastaan tarkoittaa ja milloin se on tarkoituksenmukaista?

***

Elämä on nyt tässä hetkessä. Meille tolkutetaan, kuinka kaikki muu, kuten tulevaisuuden suunnittelu tai menneiden muistelu, on käytännössä ylimääräistä ja häiritsee juuri nyt elämistä. Mutta millainen nykyhetki on? Mitä jos kahvittelemme ystäväni kanssa ja muistelemme yhteisiä kouluaikoja - emmekö elä tässä hetkessä? Tai jos selaan Facebookia, mutten tee mitään muuta. Eikö digitodellisuutta lasketa tässä hetkessä elämiseksi?

Tässä hetkessä eläminen mielletään helposti fyysiseen ympärillä olevaan todellisuuteen keskittymisenä. Mutta koska me ihmiset olemme tiedostavia, muistavia ja ajattelevia kokonaisuuksia, meitä ei voi irrottaa siitä, mistä olemme tulleet tai siitä, mihin olemme menossa. Elämme ajan kaikissa ulottuvuuksissa. Lisäksi digitalisoituminen tarjoaa useita maailmoja ja todellisuuksia, joihin voimme uppoutua. Tässä ja nyt elämä koostuu erilaisista tilanteista ja maailmoista ja se seikkailee ajan useissa ulottuvuuksissa.

Mitä tässä hetkessä elämisellä sitten tarkoitetaan? Se voisi olla keskittymistä siihen, mitä teen juuri nyt. Mielen ja ajatusten rauhoittamista sen asian äärelle, mitä parhaillaan elän. Siinä maailmassa läsnäolemista, jossa vietät aikaasi sillä hetkellä. Se voi olla somehetki tai nuotin äärellä istuskelua, sukulaisten luona vierailua tai telkkari ääressä löhöämistä. Tässä hetkessä eläessäni päästän irti niistä asioista, jotka eivät palvele minua juuri nyt.

Me kaikki tarvitsemme sellaisia rauhoitettuja hetkiä, jolloin riittää, että olemme juuri siinä - juuri sellaisina kuin olemme. Ne hetket vähentävät stressiä ja lisäävät elämän mielekkyyden tunnetta. Sellaisina hetkinä on tärkeää osata päästää irti tarpeettomista ajatuksista ja turhista tunteista. Ne hetket ovat mielen puhdistamista.

***

Onko irti päästäminen sitten aina tärkeää ja edes järkevää? Kannattaako aina elää niin, että päästää kaikesta irti? Mielen tyhjentäminen turhasta on tärkeää mielenterveyden ja jaksamisen kannalta, mutta on myös asioita ja tilanteita, joista ei kannata luopua liian helposti. Pahimmillaan irti päästämisestä tulee väline lakaista epämiellyttäviä asioita maton alle ja jättää ne käsittelemättä. Tai lupa luovuttaa, kun homma tuntuu epämiellyttävältä. Tällainen toiminta on vastuutonta ja vaarallista; käsittelemättömät negatiiviset tunteet ja kokemukset saattavat olla haitaksi pitkällä tähtäimellä ja luovuttaessa saattaa menettää jotain, joka olisikin todella tärkeää (lue lisää tekstistä Positiivisuus voi tukahduttaa elämän).

  • Irti päästäminen ei tarkoita inhottavien asioiden unohtamista tai ongelmien ratkaisematta jättämistä. Negatiiviset tunteet, ongelmat ja vaikeat kokemukset on syytä käyttää ajattelumme tiedostetussa tilassa ja pohdiskella läpi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla: Miltä minusta tuntuu? Mitä on tapahtunut? Miksi minusta tuntuu siltä kuin tuntuu? Tarvitsenko keskustelukumppania tai ammattiapua? Onko jotain, josta voisin oppia?
  • Irti päästäminen ei tarkoita myöskään sieltä menemistä, mistä aita on matalin. Välillä elämä haastaa meitä, jotta meillä on mahdollisuus osoittaa itsellemme, miten kykeneviä olemmekaan. Tällaiset haasteet on tärkeää viedä loppuun, sillä niistä saa voimaa ja uskoa itseen.
Vasta, kun mieltä vaivaavat asiat on käsitelty ja luovuttamisen syitä punnittu, on irti päästämisen aika. Tällöin irti päästäminen tarkoittaa - ei unohtamista - vaan turhasta vatvomisesta ja itsensä tai muiden syyttelystä luopumista. Irti päästäminen on sen hyväksymistä, että on aika ottaa askel toiseen suuntaan. Tapahtunut on osa elämäntarinaani, mutta tästä eteenpäin minulla on mahdollisuus tarttua kynään ja päättää, miten jatkan tarinaa. En ole se, mitä tein tai tunsin, vaan se, mitä teen ja tunnen nyt.


Päästä irti, mutta älä unohda.
Päästä irti, mutta älä luovuta.
Päästä irti, mutta älä menetä.

5.1.2017

Mistä tietää, pitääkö toinen minusta? Kolme vinkkiä kiinnostuksen tunnistamiseen

Nykyään kuulee usein sanottavan, että ei kannata välittää siitä, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Puppua. Jokainen meistä välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Se on luonnollista ja osa ihmisenä selviytymistä - haluamme kuulua porukkaan, koska se tuo turvaa ja merkitystä.

Poimimme luontaisesti toisilta signaaleja siitä, mitä mieltä he ovat meistä. Minusta kuitenkin tuntuu välillä, että toisen ajatuksia on todella vaikeaa tulkita. Silloin oloni on sosiaalisessa tilanteessa epävarma ja vaivaantunut, enkä tiedä, miten minun pitäisi käyttäytyä. Saatan yrittää miellyttää superpaljon tai sitten puolustusrefleksini herää ja käyttäydyn ärsyttävästi. Kummassakaan tilanteessa en anna itsestäni parasta, jolloin lopputuloskaan ei ole välttämättä tarkoituksenmukainen.

Tällaisia hankalia tilanteita varten keräsin pienen listan niistä asioista,
mistä toisen ajatuksia voisi päätellä.

1. Peilaaminen
Kun olemme syventyneet toiseen ihmiseen, ryhdymme usein huomaamattamme peilaamaan hänen eleitään, puhetyyliään tai sanavalintojaan. Voit tehdä pienen testin esimerkiksi hipaisemalla kädelläsi kasvojasi ja tarkkailla, tekeekö noin puolen minuutin sisällä toinen osapuoli jotain vastaavaa. Toista pari kertaa varmistuaksesi lopputuloksesta. Jos huomaat toisen käyttäytymisessä peilaamista, voit päätellä, että juttunne luistaa.

2. Rintamasuunta
Millaisessa asennossa juttukumppanisi on? Onko hän avoimen oloisesti rintamasuunta ja jalat sinuun päin vai onko hän ikään kuin valmiustilassa siirtyä muualle? Usein sinuun keskittyvä ihminen on luonnollisesti vartalo sinun suuntaasi. Tilanteella voi toki olla osansa asiaan; esimerkiksi kiireinen voi olla kovasti lähtöä tekevän oloinen, vaikka kuinka pitäisi sinusta. Tarkastele toisen asentoa siis konteksti huomioiden.

3. Nieleskely
Usein kun ihminen jännittää, hänen suunsa kuivuu. Jos siis et ole ihan varma toisen osapuolen kiinnostuksesta, tutkaile, ilmeneekö nieleskelyä tai muita jännitystä ilmentäviä toimintoja. Jännitys on luonnollinen tunne, mikä ei suinkaan kerro siitä, ettei toinen viihtyisi seurassasi - usein päin vastoin. Tässä auttaa, kun pyrit itse rentoutumaan ja inhimillistämään tilanteen esimerkiksi kehulla tai huumorilla.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein paras lähtökohta on olettaa, että toinen pitää sinusta. Näin ajattelemalla suhtaudut toiseen ihmiseen myönteisemmin, mikä saa toisen ajattelemaan, että pidät hänestä. Tällä tavalla syntyy positiivinen kierre, jolloin lopputulos on usein miellyttävä. Muista siis sinäkin osoittaa toiselle, että viihdyt hänen kanssaan.


Osoita, että kiinnostut ja teet itsestäsi kiinnostavan.

4.1.2017

Positiivisuus voi tukahduttaa elämän

Stay positive! Mediassa, voima-aforismeissa ja naistenlehdissä neuvotaan säilyttämään positiivinen elämänasenne ja etsimään asioiden valoisan puolen. Positiivisuuden sanotaan luovan lisää positiivisuutta, parantavan elämänlaatua ja tekevän ihmisestä onnellisemman. Totta, mutta entäs silloin, kun elämä ei tunnukaan kivalta?

***

Positiivisuuden valistuksen aikana elämästä etsitään sen autuus ja ihanuus. Sillä sitähän elämä on - uskomaton lahja, joka meille on annettu, ja joka olisi kamalaa tuhlata. Miksi pilata elämää murehtimisella ja muilla negatiivisilla tunteilla?

Saako sitten enää olla pahalla tuulella?

Uskon, että jokainen meistä kantaa saman verran valoa ja varjoa mukanaan. Meihin on sisäänrakennettu tietty tunnejärjestelmä, joka sisältää koko kirjon autuudesta vihaan. Emme voi säädellä meissä syntyviä tunteita, mutta voimme päättää, miten annamme tunteiden vaikuttaa itseemme ja näkyä teoissamme. Negatiiviset tunteet ja ajatukset eivät kuitenkaan lakkaa olemasta, vaikka päättäisimme ajatella positiivisemmin.

Oman negatiivisuuden piilottaminen on kuin roinan tunkeminen kaappiin. Poissa näkyvistä, mutta jonkin ajan kuluttua sisään ei enää mahdu mitään, ovi ei pysy kiinni ja hyllyt pettävät. Piilotetut tunteet voivat ilmetä esimerkiksi käytöshäiriöinä tai ajatusten vääristymisenä, kuten täydellisyyden tavoitteluna, kriittisyytenä, suvaitsemattomuutena, narsistisuutena, uhriutumisena tai marttyrimaisuutena. Positiivinen ajattelu ei ratkaise negatiivisia asioita, vaan estää pahimmillaan niiden käsittelyn.

Jatkuva positiivisuus on raskas taakka kantaa,
eikä se anna tilaa olla kokonainen.

Negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat osa meitä. Ne kuuluvat elämään, eikä niiden näennäinen positivistaminen ole tarkoituksenmukaista. Meidän tulisi pikemminkin opetella kohtaamaan varjomme ja käsittelemään niiden herättämiä ajatuksia. Se ei tarkoita, että meidän tarvitsee liittyä varjomme matkaan ja antautua pahuudelle. Oman negatiivisuuden kohtaaminen on pikemminkin risteys, jossa tehdään synnintunnustus ja sitten jatketaan matkaa sillä polulla, mitä nykyhetki ja tulevaisuus ehdottavat. Taakse ei tarvitse katsoa.

Olemme joka päivä uusia minuja. Uusia ihmisiä, uusine ajatuksineen ja tekoineen. Joka päivä päätämme uudelleen, mille annamme elämässämme vallan. Positiivisuus on hyvä työkalu, mutta sen ei pidä antaa hallita elämää. Muuten se ottaa ylivallan ja jyrää oikean elämän alleen.

Oikea elämä on valojen ja varjojen tanssia, kuun ja auringon vuorottelua, tasapainoa. Kahden ääripään välillä kiikkumista.


Anna itsesi olla kokonainen.

2.1.2017

Kehitys ei lopu tyytyväisyyteen, vaan alkaa siitä

Elämme hullussa maailmassa. Ensin meitä kehotetaan nauttimaan elämästä ja olemaan tyytyväisiä siihen, mitä meillä jo on. Seuraavassa hengenvedossa muistutetaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja näillä nikseillä olet parempi ihminen. Ai pitäisi olla tyytyväinen, muttei kuitenkaan?

Sehän on aivan mieletöntä! Kuka haluaa olla jatkuvasti parempi, muttei kuitenkaan koskaan tyytyväinen siihen? Silloin sillä, mitä tekee, ei ole oikeasti arvoa. Arvoton tekeminen on tyhjää suorittamista.

Jatkuva tyytymättömyys voi pahimmillaan viedä sinut kauemmaksi siitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. On puppua, että tyytymättömyys olisi ainoa keino huomata epäkohdat ja kehittyä. Tyytyväisyys se vasta alku on kaikelle hyvälle, mitä voi tapahtua!

Jos olet aidosti tyytyväinen itseesi ja elämääsi, ohjaat sitä huomaamattasi jatkuvasti siihen suuntaan, mikä tekee sinulle hyvää. Tyytyväisyys ei tarkoita hetkellisten mielihalujen täyttämistä ja jokailtaista "koska olen ansainnut suklaata" -ähkyä. Tyytyväisyys on sen tunnistamista ja ymmärtämistä, mikä tekee itselle pitkällä tähtäimellä hyvää ja sen toteuttamista.

Tyytymättömyys on sitkeä tunne, joka kannattaa jalostaa tyytyväisyydeksi. Tyytymättömyys on välivaihe, herätyskello, joka on tarkoitus pistää merkille, käsitellä ja sitten sammuttaa. Jatkuva tyytymättömyys on huono työkalu saavuttaa hyvää, koska tyytymättömyys värjää kaiken huonommaksi, keskeneräiseksi ja saavuttamattomaksi. Tyytymättömyydellä saavuttaa vain lisää tyytymättömyyttä.

Sinulla on lupa olla tyytyväinen. Aito tyytyväisyys tekee sinut onnelliseksi ja elämäsi merkitykselliseksi. Tyytyväisenä näet asiat valoisampina, antoisampina ja merkityksellisempinä.