19.6.2017

Mielen hiljaisuus: Mitä se on ja mistä sitä saa?

Olen pohtinut viime aikoina paljon palautumista ja etenkin rauhaa mielessä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miltä se tuntuu? Miksi se on tärkeää? Millä tavalla se ilmenee minussa? Mitä eroa on kuormittuneella ja palautuneella mielellä?

Mitä on meteli mielessä?

 

Se on yrityksiä tehdä asioita samaan aikaan, keskeneräisiä ja jumiin jääneitä ajatuksia, menneisyyden kelaamista, tulevaisuuden suunnittelua, käsittelemättä jääneitä tunteita, unohtuneita hymyjä, huomaamatta jääneitä asioita, epävarmuutta omasta riittävyydestä, kykenemättömyyttä priorisoida asioita, kiiretä ja sumussa elämistä.

Mieli kaipaa tyhjentämistä. Sen pitää aina silloin tällöin saada resetoida itsensä ja laskeutua lepoon. Levossa aivot järjestelevät hermoja ja uusivat hermoratoja, korjaavat itseään ja poistavat ylimääräistä kuonaa. Aivot uusiutuvat ja siihen ne tarvitsevat hiljaisuutta.

Mitä on mielen hiljaisuus?


Se on hitaita ja selkeitä ajatuksia, leppoisaa läsnäoloa, hyvällä täyttynyttä tyhjyyttä, olennaiseen ankkuroitunutta merkityksellisyyttä, onnellisuutta, luovuutta ja selkeyttä.

En tarkoita, että koko ajan pitäisi elää OM-nappi pohjassa. Mielen hiljaisuus voi olla yksittäisiä hetkiä, kuten tuleen unohtunutta katsetta, hiljainen hetki tyynellä järvellä, laskevan auringon puna pilvien reunasa, muutama minutti pidempään sängyssä aamulla tai silmien sulkemista ja rauhallista hengitystä kesken työpäivän. Minulla mieli hiljeni viikonloppuna, kun maalasin seinää ja sade rummutti tasaisesti ikkunaan.

Mistä mielen hiljaisuutta saa?


Meillä kaikilla on omat tapamme hiljentyä. Toiset tarvitsevat esimerkiksi kynttilöitä, äänimaljoja ja rukousnauhoja, kun toisten hiljaisuus syntyy kirjoittamalla, kitkemällä tai vaikka tiskatessa. Mieli hiljenee, kun sillä on riittävästi tilaa olla ratkomatta ongelmia, suunnittelematta tai tekemättä muuta kognitiivisesti vaativaa. 

Hektisessä aistiärsykkeiden tulvassa voi olla vaikeaa antaa aivojen levätä. Tutkimusten mukaan pelkästään keinovalon aiheuttama lisääntynyt valon määrä vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi hormonitoimintaan. Ympäristössämme on paljon sellaista, mikä pitää aivot väkisin virittyneinä. Sen vuoksi on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota tietoiseen hiljentymiseen.

Tietoinen hiljentyminen voi vaatia opettelua. Hiljentyvä mieli voi yllättää pintaan puskevine tunteineen ja muistoineen. Mutta kyllä mieli tottuu myös lepäämään, kun sille antaa mahdollisuuden. Yksi askel hiljaisuudessa onkin huomata, milloin ja millaisissa tilanteissa itse siirtyy tekijästä tarkkailijaksi. Milloin mielesi ei takerru mihinkään, vaan antaa ajatusten virrata tai tyhjenee kokonaan?

Jos mielen hiljaisuutta harjoittelee tietoisesti, siitä muodostuu jatkuvasti läsnä olevaa rauhaa erottaa tarpeellinen turhasta ja tärkeä ylimääräisestä. Rauha itää sydämessä ja kasvaa osaksi tapaa katsella maailmaa. Se on oivallinen maaperä hyvinvoinnille ja onnelliselle elämälle. Silloin oivaltaa, että tässä - juuri nyt - kaikki on hyvin.

Kiinnostaako sinua mielen hiljentymisen teema? Voisit olla kiinnostunut myös aiemmin julkaisemastani tekstistä Päänkin pitää levätä.


~~~
Mielen pysähtymistä voi harjoitella esimerkiksi tarjoamillani kesäjoogatunneilla Jyväskylässä. Lue lisää Onnittelut onnesta -verkkosivuilta!
~~~  

Rauhaa, rauhaa, rauhaa,
Merianna (merianna.rossi@gmail.com)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti